Kevätmyrsky

Kevätmyrsky. Kirjoittanut Kaarlo Uskela

Kevät tuli, lumi suli:

vesi uurtamaansa uomaa

juoksee, ojaa omaa luomaa,

vuorten rintehiltä ohjaa

tiensä kohden laakson pohjaa;

yhtyy yhteen suureen jokeen,

paisuu, tulvii yli tokeen,

sulun, vallin, joka esteen.

Jäästä vapautuneen nesteen

matkaa mikään ei voi estää,

mikään ei sen eessä kestää.

Myrsky mylvii salmensuissa,

vinhaan vinkuu metsän puissa,

rungot pirstaa, latvat katkoo,

jonkun juurinensa kiskoo...

Järven jäisen peitteen ratkoo,

palasiksi panee, viskoo

pirstaleiksi... Päällä laineen

kiikkuu järven peite irtain...

Aallot vievät hyisen aineen

kuljetettavaksi virtain:

monta mutkaa tulee eteen,

hyhmä hajoo, sulaa veteen...

Myrsky mylvi, särki jäitä,

lainehia lakkapäitä

nosti, kallioihin jyski,

toisiansa vasten ryski

jäitä, kunnes kaikki suli,

veteläksi veeksi tuli.

Metsän laita ompi sama;

ajanhampaan nakertama

puu, mi elinvoimaa puuttuu,

alkuaineksiksi muuttuu.

Laho, toukansyömä kaatuu;

sydämetön, ontto kuori

mätänee ja maaksi maatuu.

Mutta metsä terve, nuori

kestää mullistukset suuret,

se ei säiky myrskysäätä,

syvemmälle työntää juuret,

korkeemmalle nostaa päätä.

– – – – – – – – –

Kerkii kesä, saapuu suvi,

elämä taas tasaantuvi,

kulkee tavallista rataa:

päivä paistaa, joskus sataa.

Vihreä on laakso, vuori,

pelto, niitty, metsä nuori.

Nurmi pukeutuu nukkaan,

keto kaunihiseen kukkaan.

Tulee syksy, päivän pimeen

tuo se tunnettuhun tapaan,

mustan taantumuksen nimeen

hukuttavi kaikki rapaan.

Lehdet puista karistelee,

heelmät maahan varistelee,

yli maan se huokuu hallaa,

kaikki tyynni lokaan tallaa.

Talvi syksyn jäljet peittää,

valkeen vaipan yli heittää,

lammit, joet, järvet jäätää,

noudatettavaksi säätää

asetukset kylmät, kovat,

jotka sisällöltään ovat:

elollisuus kuolemalle,

haudattakoon hangen alle.

– – – – – – – – –

Nyt on kevät. Riehumahan

nouse myrsky, kiehumahan

pane kaikki elinnesteet,

poista edestäsi esteet!

Kaada kaikki lahot, ylväät,

ontot taantumuksen pylväät!

Iske pirstaleiksi maahan

tyhjä toukansyömä kuori,

estämättä kasvaa saahan

sitten elinvoima nuori.

Lähde: Uskela, Kaarlo 1921: Pillastunut runohepo: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.