Kiekan lapset

Kiekan lapset Suomalainen kansansatu

Vanhaan aikaan oli joutunut maankuulun Kiekan kosken rannalta tyttö ja poika, yksi yhänne päin ja toinen toisanne, niin kuin linnut taivaalle; vaan kaikki nuoruuden muisti oli kadonnut maailmalla kulkiessa. Kun he joutuivat yhteen palvelukseen, he rakastuivat toisiinsa ja päättivät yhdessä elää sekä kuolla; niin heistä tuli aviopari niinkuin oudoista ainakin. Vaan kerran soudatti äiti lastaan ja sanoi:

Hyvä sää, ihana ilma,

Kalat koskessa kutevi,

Siiat Kiekan sillan alla,

Lahnan parkit Lappalossa.

Silloin juohtui isänkin mieleen hänen nuoruutensa maja, jossa hän ensimmäiset ikänsä alkanut oli, ja sydämensä sykki, kun vaimonsa osasi hänenkin syntymäseudustaan laulella. Vaikka muisto oli huono, kumminkin; vaan sitten he ryhtyivät paremmin kyselemään toinen toiseltaan, että mistä sinä olet tämän laulun oppinut ja kuinka se sinulle tuttu on. Viimein he muistivat toisen olleen itsellään veljen ja toisen sisaren, kun maailmaan joutuivat, ja paremmin sanoen: he olivatkin veli ja sisar. Näin kertoo taru tapahtuneen, jota vanhat todeksi vakuuttavat.

(SKVR :VI1, 166)