Kielikysymys Belgiassa

Kielikysymys Belgiassa. Kirjoittanut anonyymi

Kielikysymys Belgiassa.

Wiime wiikolla on Belgian eduskunnassa otettu käsiteltäwäksi aiwan tärkeä asia — kielikysymys. Meille Suomalaisille pitäisi tämän kysymyksen olla erittäin huomiota herättäwä, täällä kun on samanlainen kielikysymys ratkaistawana, ja sentähden luulemme tekemämme lukijoillemme mieliksi, jos heille annamme muutamia tietoja kieliseikoista Belgiassa.

Belgiassa asuu kaksi kansakuntaa: flamit, luwultaan noin 2,800,000 henkeä, ja wallonit, joiden luku nousee 2,200,000 paikoille. Edelliset, jotka asumat Itä- ja Länsiflanderin, Antwerpenin ja Limburgin maakunnissa, owat germanilaista sukuperää. He polweutumat tuosta jalosta gothilais-heimosta, jolla ensinnä kaikista germanilaisissa heimokunnista jo keski-ajan alussa oli kristillinen siwistys ja omaan kirjakieleen tehty raamatun käännös. Ulkomuotonsa, luonteensa ja kielensä puolesta eiwät flamit suuresti eroa naapureistaan hollantilaisilta, mutta sitä enemmän uskonnon suhteen, sillä he owat suurimmaksi osaksi hartaita katolitilaisia. Wallonit asuwat eteläisissä, Ranslan rajalla olewissa maakunnissa ja owat gallilaista syntyperää; he puhumat ranskan kieltä.

Belgian perustuslain mukaan owat molemmat kielet, flamin ja ranskan, yhtä-oikeutetut, mutta tämä yhtä-oikeutus on, niinkuin meilläkin suomen ja ruotsin kielen suhteen, jäänyt waan tyhjänä sanana paperille: todellinen asianlaita on se, että ranskalaisen siwistylsen edusmiehet, hallitus etupäässä, omat tehneet kaikki mitä omat woineet, sortaaksensa ja kutistaaksensa flamin kieltä sekä koroittaaksensa ranstan tieltä wiralliselsi kieleksi. Tämän tarkoitusperän saawuttamiseksi on usein käytetty laittomiakin keinoja, niinkuin esim. seuraama tapaus kyllä osoittaa. Eräs porwari Brysselissä, nimeltä Schoep, meni muutamana päiwänä asianomaiseen wirastoon ilmoittamaan lapsen syntymistä. Hänelle annettiin ranskan kielellä painettu kaawa allekirjoitettawaksi. Mies epäsi sitä tehdä, sentähden ettei hän ymmärtänyt ranskan kieltä, ja waati että sama kaawa annettaisiin hänelle hänen äidinkielellänsä. Wirkamies heitti pilkallisesti nauraen protokollan häntä wasten silmiä ja ajoi hänet ulos. Schoep haastettiin oikeuteen siitä, että hän oli laiminlyönyt ilmoittaa lapsensa syntymisen, ja tuomittiin wetämään sakkoa 50 francia. Tämänkaltaisia tapauksia on usein sattunut wiimeisinä wuosikymmeninä ja owat ne selwänä todistuksena siitä sorrosta, jota enemmistö wälistä saapi kärsiä wähemmistöltä.

Kaikesta tästä huolimatta on kuitenkin flamilaisuus pysynyt woimassa ja uutterasti wastustellut sortajiansa. Niin sisälsi esim. sanomalehti "De Kerels" helmikuun 20 p:nä yllä kerrotun tapauksen johdosta seuraawan kehoituksen Belgian flamilaiselle wäestölle: "Kansalaiset! Jo sitte neljäkymmentä wuotta takaisin taistelee flamilainen kansakunta Belgiassa oikeuksiensa puolesta ihmisinä ja kansalaisina. Omassa maassa kohdeltu muukalaisena, kaikkialla tungettu takaisin, hallittu ja tuomittu ranskun lawalla, on flami neljänkymmenen wuoden kuluessa waatinut oikeuttansa eikä muuta woittanut kuin häwäistystä ja pilkkaa. Wielä alinomaa painaa ranskalaistuneen hallituksen ies flamin niskaa, ja wastauksena neljänkymmenen wuotisiin rukouksiimme rohjetaan wielä täydellisesti tallata meitä jalkojen alle. Wielä kerran on tullut julkisesti wahwistetutsi, ettei meidän kieltämme löydy Belgiassa ja että flami on hywä kyllä tullaksensa häwäistyksi ja pilkatulsi. Tämän on ojennus-tuomioistuin Brysselissä äskettäin wahwistanut, se on tuominnut flamilaisen kansalaisen sentähden, että hän on ewännyt tehdä ilmoituksen lapsensa syntymisestä ranskan kielellä. Onko tämä häpäisewä tila wielä kauemmin kestäwä? Wieläkö, puolen wuosisadan kiiwaan taistelun perästä, meitä on kielettäwä wapaasti käyttämästä kieltämme? Silloin täytyy meidän yhdistää itsemme lujemmin yhteen ja taistella suuremmalla rohkeudella ja woimalla kuin ennen. Mutta tuo uusi oikeudenloukkaus ei saa tapahtua ilman wastalausetta, yleinen katkeruuden huuto pitää nouseman jokaisen flamin sydämestä, yhdistys "Tel Wlaamsche Bolt", perustettu kansakuntamme asiain warjelemiseksi, kutsuu teitä huomenna kokoukseen. Antwerpenin flamit! Silloin on äänekäs wastalause kaikkuwa yli maailman belgialaisten franquillonein itsewaltaisuutta wustaan; se, jolla ei ole mitään sekasikiön werta suonissaan, olkoon huomenna paikassaan; älköön kukaan flami jääköön pois!" Aina wuodesta 1830 on innokkaasti taisteltu flamilaisen äidinkielen oikeuksien puolesta. Miehet semmoiset tuin Willems, Blommärt ja warsinkin romaaninkirjoittaja Hendric Conscience owat tässä kohden paljon waikuttaneet; uusimman ajan miehistä on professori L. Wanderkindere Brysselissä mainittawin. Jo wuonna 1851 löytyi 56 sanomalehteä ja aikakauskirjaa flamin kielellä ja wiimekuluneen kesäkuun 29 p:nä ilmestyi ensimmäinen sanomalehti ranskan kielellä "Le Mouvement Flanand" (Flamilainen liike), joka suurella innolla ja taidolla ajaa Flamilaisuuden asiaa.

Tosin owat melkein kaikki ministeristöt, jotka wuodesta 1830 owat istuneet hallituksessa, monta monituista kertaa juhlallisesti luwanneet ratkaista kielikysymyksen, ainakin mitä tulee oikeudenkäyntiin, mutta niin pian kuin waalit oliwat tapahtuneet oliwat myöskin lupaukset unhotetut. Tälläkään kertaa ei hallitus ole ottanut esiin asiata, waan, niinkuin jo ennen olemme kertoneet, eräs yksityinen jäsen eduskunnassa, Coreman. Ja nyt näyttää todellakin siltä, kuin asia onnistuisi paremmin kuin ennen, sillä flamilainen puolue aikoo panna kaikki woimansa liitteelle päästäksensä tarkoitustensa perille.

Lopuksi tahdomme tähän painattaa otteen eräästä kirjasta "La Belgique en 1870 et le parti flamand" (Belgia 1870 ja flamilainen puolue), jonka Wanderkindere wiimeisen saksan-ranskan sodan jälkeen kirjoitti ja joka herätti ääretöntä huomiota, sentähden että flamilaisen puolueen waatimukset siinä oliwat täydellisesti esitetyt. Hän lausuu muun muassa seuraawat sanat, jotka wähillä muutoksilla sopiwat meidänkin oloihimme, jos waan muuttaa sanat ranska ja flami sanoiksi ruotsi ja suomalainen:

"Kansa ei ole wapaa, ei onnellinen jos ei se wapaasti saa täyttää omaa kieltänsä. Ei mitään pakko ole tuskallisempi ja wihattawampi kuin se, joka lasketaan sen ajatusten ilmoittamis-tawan päälle. Onko sillä, joka ei woi ottaa mitään osaa julkiseen elämään, inhimillisiä oikeuksia? Ja kuitenkin on tämä flamien kohtalo. Kaikista perustuslain lupauksista huolimatta, jotka wakuuttamat flamilaiselle kansakunnalle sen oman kielen omistuksen, hallitaan se yksinomaisesti ranskan kielellä s. o. sitä kohdellaan omassa isänmaassansa niinkuin ainoastaan woitettu tawallisesti kohdellaan woittajalta. Kuningas ja ministerit puhumat yksinomaisesti ranskan kieltä, senatin ja kamarin keskustelut pidetään yksinomaisesti samalla kielellä, hallinto on ranskalainen, tuomioistuimet julistawat päätöksensä ranskan kielellä, sotajoukko komennetaan ranskaksi, korkeampi ja keskimäinen opetus annetaan yksinomaisesti ranskan kielellä. Sanalla sanoen, flami, wapaa jäsen Belgian kansassa, jonka kaikkia kansalais-oikeutsia hänen myöskin tulisi nauttia, hallitaan ja tuomitaan kielellä, jota hän ei ymmärrä... Ilman perinpohjaisitta muutoksitta tätä arweluttawaa tilaa ei woi auttaa, mutta kuka on ne aikaan saawa? Vapaamieliset, joiden mielipiteet owat perin ranslalaiset, owat meitä wastaan wihollisia, ja koska ei heidän luulonsa mukaan Belgian waltio-yhteys muulla tawalla woi pystyssä pysyä, owat he tarkoittaneet flamilaisen kansallisuuden täydellistä sortamista. On siis ajatteleminen sopiwia keinoja päästä tästä kärsimättömästä tilasta. Mutta silloin heti kohtaa suuria wastuksia. Ensimmäinen on itse Belgian perustuslaissa, jossa tatataan tuo germanilaista kansanluontoa wastaan sotiwa keskikaikkisuus, joka ei sowi semmoiselle yhteiskunnalle, missä on kaksi kansaa lahdella eri kielellä. Kuinka on mahdollista saattaa meidän alati Ranskaa mielistelewää hallitusta käsittämään, että flamilaisessa Belgiassa täytyy flamin kieli olla mirallinen kieli eikä ranskan?".

Lähde: Uusi Suometar 25.7.1873 sekä Sanomia Turusta 8.8.1873