Kiitos!

Kiitos! Kirjoittanut K. A. Tavaststjerna

Kiitos, kun lemmit

Puhtaalla miellä,

Vaikka jo toivo

Raukesi tiellä,

Että se kiintyisi

Kihloilla vielä!

Tuntosi vaatis

Astuvas toisin,

Toisin kuin lemmestäs

Huomannut oisin,

Tai mihin kohtalos

Johtaa ma voisin. –

Tuttu on mulle

Tuo äänetön kaipuu,

Huokaus karvas,

Mi itkuhun haipuu,

Sydän kun tietää,

Ett’ unhoon se vaipuu.

Vaikkapa onni

Vienyt ei meitä

Riemuiten käymään

Nuoruuden teitä,

Niin älä murhein sa

Päätäsi peitä!

Lupaa se! – tiesithän

Sieluuni haastaa,

Jotta voin hunnun

Lemmestä raastaa,

Laulaa sen pyhyyttä, –

Ilkkuin sen saastaa!

Kiitos, – ma tunsin

Mielesi alaa,

Aavistin kyyneles,

Itketyt salaa,

Haavaas kun koitti he

Myrkkyä valaa!

Kiitos, kun nostaa

Henkeni koit sa!

– Milloin ma murruin,

Hoivasi toit sa,

Vikani kaikki

Anteeksi soit sa.

Lähde: Tavaststjerna, Karl August 1904: Valikoima runoelmia. Suomentanut Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.