Kiitos Runo (Korhonen)

Wikiaineistosta
Kiitos Runo.
Paavo Korhoselta, jolle Suomen Kirjallisuuden Seura lahjoitti Kultalan kirjan.
Kirjoittanut Paavo Korhonen


”Soisin Suomeni hyväksi
Kaupungini kaunihiksi.”
Sananlasku sangen vanha,
Multa vielä muistettava. –
Kyll’ on Helsingin kylässä
Ajastaikaa asuttu,
Vissingin satoa viisi,
Vai ongo vähä vajaalle
Eli peällen pikkumisen,
Empä tuota tarkoin tiiä. –
Vaan ei ennen Helsingissä
Ollut korkeitten kotia,
Eikä istuinta isoillen.
Turku oli totisesti
Koulun korkian kotina.
Siinä oli oppihuone,
Aikansa akatemia
Paikoillen pari satoa,
Kyllä kymmentä vajaalle;
Vaan se Suomen suuri Äiti
Turku tuli turmiollen
Tuimasa tuli palossa,
Rikki rinnoilta repesi.
Niin silloin nisätkin kuivi
Äitiltä imettättävältä.
Lapset laajalle hajoilit
Isät itkulla kävelit
Kohden päivän koittamista,
Auringon ylenemistä;
Saivat sian Helsingissä
Niinkuin Lothi muinen löysi
Tultuaan tulipalosta
Sodamasta sorretusta.
Filosohvi, suuri viisas,
Plato laitti ensimmäisen
Akatemian alotti
Kreekan maalla mainiolla.
Osti maata makson kautta,
Akatemus antoi tuota,
Johon Plato pani koulun,
Niin on se nimeksi pantu
Ainakin Akademia. –
Saksan maallen ennen saatu,
Sitten Ruotisa ruvettu,
Viimein saatu Suomessakin
Sia samallen nimellen.
Suokon nyt suuri Jumala
Aina kunnian asuvan,
Herrauden Helsingissä,
Liiton arkin liikkumata!
Että oikeus olisi
Varsin vahva ja totinen;
Että oppi onnellinen
Oppihuoneisa olisi,
Vielä muuta viisautta
Mieli määrältä mitata;
Koska hän on pääksi pantu
Suomen ruunuksi ruvennut,
Korkotettu Keisarilta,
Tehty Tuomarin taloksi,
Pantu aika pappilaksi.
Suuri kiitos, suuret Herrat,
Viisauden virkaveljet,
Toimen totiset jäsenet,
Jotka kielet korkiatkin
Ymmärratten, yhtä kaikki
Suvailetten Suomen kielen
Kasvamassa kaikin puolin,
Annatten apusanoja,
Valmistatte valkeutta
Syvän maissa syntyneille
Kaunihilla kirjoilanne,
Että pimeys pitäisi
Kaikki kansasta katooman;
Että valkeus vapaasti
Leviäisi lentämällä
Linnun siivillä siahan.
Suuri kiitos, suuret miehet,
Vähätkin välissä siinä,
Ylistyksen yhtä kaikki
Talonpojilta tapaavat,
Sanottu Savoin kylistä
Annettu alamajoista
Miehiltä mitättömiltä,
Osotettu oppineille,
Jotka suingin Suomen kieltä
Ratki rakkaana pitävät,
Ottamat opin tiloillen
Savon raakoja sanoja,
Suomen suoria puheita.
Vaan on vielä vaatimista,
Jota soisit Suomen miehet,
Toivoisit talon isännät:
Että terävä tekisi
Hanhen kynä haastelisi
Ilmoisen isän sanoja
Äiin entisen puheita,
Joita kopiat kotona
Omat pojatkin osaisit.
Monta miestä on kylissä
Sadan yhdeksän ajalla
Opin kasvoja katellut,
Toimen tietä tunnustellut,
Ett on kirjat kaikenlaiset
Oppineilta ohjattuna,
Lahjoitettu lapsillenne;
Koska isät korkitkin
Esivallan esimäiset
Antavat luvan lukea,
Opetella outojakin,
Eikä papitkin paremmin
Eri lailla entisestä
Tahtovat talonpojillen
Valkeutta valmistella.
Siihen on sivulle vielä
Annettu aviisi lehdet,
Joka lystäpi lukea
Varsin vanhoja satuja.
Siinä on sisällä kanssa
Aivan uuvetkin asiat,
Että yksinkertaisetkin
Saavat mieltänsä mitata
Järjen jousta jännitettä
Ulkomaanne uutisilla.
Tätä tosin ombi taiten
Seura silloin ajatellut,
Kuin on Kultalan asiat
Suomen kielin kirjottanut,
Että kieli kirkaistuisi
Mieli vielä virkistyisi.
Ompa tuotu tuhmempata,
Halvempata harjoitettu,
Kuin on kirja Kultalasta.
Mikäs paikka on pahasti
Toivoiselta toimitettu,
Eli Elsalta enemmin?
Kylläpä joka kylässä,
Aivan tänäkin ajalla
Olis työtä Toivoisellen,
Ehkä vielä Elsallengin.
Sanat on sangen somasti
Joka miehen mieltä myöten
Siihen myös sisälle pantu.
Välistä lukian luonto
Vesisilmäksi vetäypi,
Toisin paikoin taivuttaapi
Liikuttaa lukian luonnon
Hypätä hyvillen mielin.
Se paras Papin rukous
Herättääpi hartautta;
Se paras Suomen pakina
Hyvin sytyttää syäntä. –
Kaikki käypi kaunihisti,
Jost on kiitos kirjoitettu,
Sanottu Savon ukoilta
Teillen taitavat tekiät
Hyvät Herrat Helsingissä,
Empä taia teillen tehä
Patempata palkintoa
Laitetusta lahjastanne.


Lähde: Sanan Saattaja Viipurista 23.5.1835.