Kiitosruno Paavo Korhosen muiston vaalijoille
| Kiitosruno Paavo Korhosen muiston vaalijoille Kirjoittanut Anna-Reeta Korhonen |
- Mull’ on yksi muisto-kirja,
- Pantu tähän paperille
- Siitä sisällä-pidosta,
- Asijasta entisestä,
- Joka on jo kauan ollut,
- Pian niin kun pilven alla.
- On jo vuosia eletty,
- Kolmekymmentä kulettu,
- Jopa alku neljättäkin
- Kymmentä nyt kulkemassa,
- Kun se kuulu Wihto-Paavo,
- Mailmalta mainittava,
- Jätti maallisen majansa,
- Muutti tuonne tuonelahan,
- Jonne kaikki kansakunnat,
- Lahkokunnat lankejavat;
- Kaikki kuolo kaateleepi
- Haudan piirihän pimijän.
- Eipä ollut aikanansa
- Siitä puoltana puhetta
- Hautamerkin hankinnasta,
- Muistopatsahan panosta
- Kummulle kansan runojan,
- Wihto-Paavon viittaajaksi.
- Wastapa on neljännellä
- Kymmenennellä kysytty:
- ”Mitä merkiksi pitäsi
- Panna Paavon haudan päälle,
- Jotta nuoretki näkisi,
- Tuntisi tuleva kansa,
- Mihin on pantu Paavon ruumis,
- Missä mainittu makaapi.”
- Siitä herrat Helsingissä,
- Kummastuivat Kuopiossa,
- Kuinka suuttuivat sukunsa,
- Ylön antoi ystävänsä,
- Että halpa hautauskin
- Sopi kellon soittamatta;
- Wielä muistitta mukava
- Panna paikan tuntematta.
- ”Mut’ kun ompi monta miestä,
- Niin on siinä monta mieltä.”
- Sopi siinäkin solassa
- Monen miehen mielen käännös.
- Oli silloin seurassamme
- Muutamia murrikoita,
- Joiden oikeus osotti,
- ‘Pirttilaki’ laajitteli:
- Että suo sopivin hauta,
- Mura multa peitteheksi
- Oli Paavolle paraiksi,
- Wirsikölle viimmeseksi.
- Pantaisko sitten papiksi
- Joukosta jopukka-äijä,
- Joka loihtisi loruja
- Remu-virttä viimmeseksi.
- Arvannee sen arvomiehet,
- Tunnolliset tuntenevat,
- Kuinka se kovasti koski
- Sukulaisin suurimmasti.
- Tuli kiire kirkon luokse,
- Pakko käydä pappilahan,
- Jossa oli sisällä silloin
- Hirni, hiljainen rovasti.
- Joka aina myöten antoi,
- Mitä alhaiset aneli.
- Puheltihin puolen yötä
- Sangen nöyriä sanoja,
- Jopa luonnossa lupasi
- Hiljasesti haudattavan
- Siihen tarhahan samahan,
- Joss’ on monta matkamiestä,
- Hyvempätä, huonompata,
- Saanunna leposijansa.
- Ei ole kaikki kaunistettu
- Juhlavaatteilla Jumalan,
- Jotka aina atrioivat
- Herran pöydällä pyhällä.
- Sepä lupa luonnollemme
- Oli juuri juhlallista.
- Wielä ois mielessä minulla
- Sana muutama sanoa,
- Ehkäpä jo entisetkin
- Tuntunevat tuhrukselle,
- Sanon kuitenkin sanoja,
- Wirkan vielä viimmeseksi
- Siitä kauniista kivestä,
- Kuin on haittu hautamaalle;
- Jonka Davetti tasaili,
- Höyläsi Halosen poika.
- Kivi on kaunis, kiiltäväinen,
- Maalattukin mahtavaksi;
- Wielä kirjaimet kivessä
- Kyllä siistiksi silattu.
- Suokohon se suuri luoja,
- Maan ja taivahan tekijä,
- Olla heidän onnelliset
- Maallisella matkallansa;
- Tultuansa tuonelahan
- Päästä pyhien parihin,
- Kuss’ on kivet kiiltävämmät,
- Kullat paljon kuultavammat.
- Helisköön nyt Helsingissä,
- Kuulukohon Kuopiossa
- Kiitos herroille hyville,
- Joiden toimesta hyvästä
- Hautakivi on hankittuna.
- Waikka en nimiä tiedä
- Enkä arvon askeleita,
- Tervehtelen täältä heitä,
- Sydämmelläni syleilen;
- Wielä paljon palkinnolta
- Onnen toivolla osotan;
- Että virkansa visusti
- Aina edes seisosivat,
- Kunnijalla kuulusalla,
- Aina toimella hyvällä;
- Wielä Herran viinamäissä,
- Työtä uskolla tekisi.
- Wiimmen koska kuolon kautta
- Täältä muutamme majaamme,
- Saisimme katella kauvan
- Uutta Daavetin taloa
- Kaupungissa kaunihissa,
- Jeerusalmissä samassa,
- Josta Johannes puhuupi,
- Ilmestyksess’ ilmoittaapi.
Lähde: Lyytinen, Pentti ja Anna Reetta Korhonen 1961: Pentti Lyytisen ja Anna Reetta Korhosen runoja. Toimittanut Vihtori Laurila. Peuran museosäätiö, Rautalampi.