Kirje

Kirje SSSR:n (SNTL:n) nuorisoliittolaisnaisen vastaus pääoman luokkavankilassa olevalle toverilleen Kirjoittanut Emil Virtanen

– Rakas ystävä!

Kirjeesi sain. Tuhat kiitosta siitä.

Luin kerran ja toisen ja kolmannen.

Luin ja – itkin.

Mitä mielessä liikkui –

ei sanoja kuvata riitä.

Ajatukseni kuumat

liitelee luoksesi

mielikuvain siltoja pitkin.

– Näen kostean vankilasellisi,

   kalterivarjojen juovat.

Juurikään sä kiihkeesti painoit

   lapsesi rintaasi vasten.

Näen, millaista tuskaa,

   heittiöt, sinulle tuovat.

Ne tahtovat tappaa tarmoa

   sankarten kunniakasten.

– Ah, viha kuin laavana

   rintani soppia täyttää

kun kuvittelen,

   miten vankilasatraappi raaka

sun rinnoilta lapsesi riistäen

   »valtaansa» näyttää –

niin tuntuu kuin ihmisyys

   haudattu oisi

ja haudan suulla ois valtavapainoinen

   laaka.

– Sanot: »Elämänkertani

   kymmenen kalskeaa sanaa –

köyhyys ja nälkä, tehdas ja riisto

   ja taistelu riistoa vastaan».

»Ja kerran kun »sivistysvaltio»

   järjesti vankien janaa,

niin joukossa oli myös äiti, mi

   kohdussa kantoi lastaan».

– Niin, sinä se olit...

Ja sinut ne konnat veivät

näin kalterivarjojen keskellä

   rangaistavaksi.

Ne tuomion raa’an antaissa

   säälineet eivät,

ja yhdelle annetun tuomion –

   kärsivi kaksi.

– Sain luokkasi asian puolesta

   vankilakoppien yötä,

vaan tiedät – toverit

   jatkavat taistelutyötä.

»Minä, kirjoitit – tiedossa,

   taidossa korkeelle nousen;

voin antaa vaikk viimeisen suortuvan

   jänteeksi taistelujousen».

»Kun hetkemme hiljaa matavat

vuosien päähän,

niin, vakuutat – voittojen

   ehtoja valtaamme niistä.

Kas, ohranan iskemäin

   sinelmäin allekin jäähän

se punainen taistelumieli,

   mi uhreista ei toki kiistä».

– Niin, toveri, ystävä kallein –

   on vaikea tie!

Vaan varmasti suureen

   määränpäähän se vie.

On meillä jo Neuvostoliitossa

   todellisuus

työn yhteiskunnasta – luotu on

maailma uus!

Niin mulla kuin sullakin

   rakkaus mielessä palaa

ja täysin määrin mä nautin

   sen suloista hurmaa.

Olen äiti kuin sinä,

   mut meilläpä onnea valaa

tuo siunattu sana,

   mi siellä vain tuottaa turmaa.

– Niin, siskoni, meillä on elämä

kaunista – sittenkin itkin

kun kirjeesi luin aina ja

   uudestaan.

Mä luoksesi saavun

   mielikuvain siltoja pitkin.

Oi, ottaos parhaat terveiset

   neuvostomaan!

– Sait luokkasi asian puolesta

   vankilakoppien yötä,

vaan tiedät: toverit

jatkavat taistelutyötä.

Ja minäkin kanssasi

   barrikaadeille nousen!

Voin antaa vaikk viimeisen suortuvan

   jänteeksi taistelujousen.

1935

Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.