Kirje Amerikasta (Ishpeming, 23.1.1888)
| Kirje Amerikasta (Ishpeming, 23.1.1888) Kirjoittanut Anonyymi |
| Lähde: Kaiku, 28.2.1888, nro 25, s. 1–2. Artikkelin verkkoversio. |
Ishpemingissä Mich. valtiossa, 23 p. tammik. 1888.
Arv. lehtenne palstoilla luin kansalaisemme A. Vahtolan⚲ kirjoituksen[huom. 1] täältä, joka on sitä laatua, että jos se saapi ilman muistutusta olla, antaa suureksi osaksi väärän käsityksen tämän maan oloista ja herättää vaan suurta muuttointoa tänne ”luvattuun maahan”, jossa ei yksi kymmenestä löydä sitä onnea jota lähtee täältä etsimään.
Tahdon ensinnäkin huomauttaa, että hra Vahtola itse on ollut niin vähän aikaa tässä maassa, että hän tuntee oloja täällä vaan pintapuolisesti. Peräti sopimatointa on ruveta kehumaan vieraan maan oloja paratiisin vertaiseksi, jos itsellä sattuu onnistumaan saada hyvä työpalkka muutamina kuukausina ja sitte olla joku 4 kuuta ilman työttä, miten hra Vahtolakin, ja syödä ennen ansaittua.
Koetan antaa tässä todellisia ja puolueettomia tietoja tämän paikkakunnan oloista, joihin saapi täydellisesti luottaa, sillä minulla ei ole halu kieltää ketään tänne tulemasta, joka tahtoo tulla, enkä siis sen takia sano oloja huonommiksi kuin ne ovat; mutta samalla pidän sopimattomana liian kehumisen, joka saattaa monen ajattelemattomasti ja ilman tarvetta jättämään synnyinmaansa ja joutumaan kurjuuteen vieraalla maalla. — Ensinnäkin on huomattava, ett’ei olot ole missään niin muuttelevaisia kuin tässä maassa, joka vaikuttaa sen, että suurimman osan elämä muuttuu kulkulaisen elämäksi, paikasta toiseen. Ja kuin tässä maassa joutuu usein muuttelemaan, tulee se sangen kalliiksi. Ei täällä ajeta pitkälle 100 markalla. Monta syytä löytyy siihen, että olot ovat täällä vaihtelevaisia. Ajatellaan ensinnäkin joku rautakaivanto, jossa sattumalta löydetään rikas malmisuoni. Kaivannon omistajat päättävät lisätä työvoimia joillakin kymmenillä miehillä. He ilmoittavat sanomalehdissä ottavansa miehiä työhön ja maksavansa hyvän palkan. Siihen lisäksi ilmoittavat saman kaivannon miehet sanomissa ja yksityisissä kirjeissä, että: ”tulkaa tänne pojat, täällä löytyy ”ooria” (malmia). Täällä maksetaan hyvä palkka.” Heti alkaa tulvaamaan miestä joka ilman suunnalta. Jokainen pyytää työtä, vaan eihän niitä kaikkia käy ottaminen, hyvä jos yksi kymmenestä. Nyt on miekkoisilla kummat edessä. Rahat ovat loppuneet. Työtä ei saa, eikä ole tietoa millä poies päästään. Katsellaan sanomiin eikö näkyisi jossain työpaikkoja. Jopa huomataan siellä ja siellä miesten tarve. Sinne sitä nyt pitää päästä, keinolla jos millä. Ei muuta neuvoksi kuin koeta lainata rahaa. Kuin sitte lopulta onnistut pääsemään toiseen kehuttuun paikkaan, niin voipi siellä olla edessä sama tukaluus, josta vasta pääsit. Näin sitä sitte mennään. Usein tapahtuu että joku tavara äkkiä halpuu ja työ siitä syystä seisahtuu. Usein tekevät yhtiöt konkurssin, usein työmiehet työlakon, ja monta muuta seikkaa näitten lisäksi, jotka vaikuttavat sen, että työmieheltä menee paljo aikaa ja vaivaa hukkaan senlaisten tapausten kautta, joita hän ei taida välttää, ei edes edeltäkäsin aavistaakaan, ja siten haihtuvat hänen 2 dollarin työpäivän ansiot, joita on onnistunut muutamina kuukausina saamaan, kuin tuhka tuuleen. En tahdo kieltää olevan poikkeuksia. Yhdelle ja toiselle onnistuu saada vakinaisempi asema, ja jos hän osaa pitää sen ja jaksaa raataa raskasta työtä, niin ansaitsee hän paljoa enemmän kuin kotimaassa ja elää paremmin. Vaan poikkeuksia emme saa panna esimerkiksi ja oloja määrätä niitten mukaan, silloin kuin on kysymys oloista yleensä.
Tätä nykyä löytyy täällä Ishpemingin kaupungissa sata määriä kansalaisiamme ilman työttä, samoin kuin hra Vahtola itsekin. Talvi on niin ankara täällä, että näinä aikoina on elävähopea kuollut. Pyryilmat ovat täällä kovat. Luonto on metsissä kainaloita myöten, jotta ne miesparat, jotka puunhakkuulla itsensä elättävät, tietävät sanoa, miten lujassa dollari ”istuu,” ja saavat nähdä kurjuutta metsissä.
Vaan se on tavallisesti niin, että jos esimerk. Suomesta tullut renkimies onnistuu heti tänne tultuansa saamaan hyvän päiväpalkan, siitä kirjoitetaan heti kotimaahan miten ”Jussilan mennyt vuotisella renki Heikillä on Amerikassa 10 mk. päivältä palkkaa, nisu leipänä ja rusinasoppa särpymenä, eikä tarvitse nostaa lakkia kenellekään”. Tämä sanoma levinnee pian ympäri pitäjän, jota suurella ihmeellä kuunnellaan. Onko siis ihmettä, että monille, jotka silakoita kiertävät poskeensa, alkaa vesi valumaan suuhun ja auttamatoin halu päästä noille ”paratiisin” päiville. Mutta jos sata ”Heikkiä” urjentelee kuukausia ilman työttä täällä, niistä ei kirjoiteta tavallisesti juuri mitään. — Jos olot pysyisivät täällä aina varmalla kannalla, niin tämä maa olisi kultamaa työmiehille. Siinä olen Vahtolan kanssa yhtä mieltä, että ahkera, terve ja juomatoin voipi kyllä säästää 5 mk. päivässä, silloin kuin hänelle onnistuu saada niin hyvä työpaikka; vaan tämä suotuisa onni kohtaa harvaa. Se tahtoo olla laita niin, että kesäaikoina tarvitaan äärettömän paljo työmiehiä, ja silloin maksetaan hyvät palkat, vaan talven tultua joutuu lukematoin paljous miehiä pois työstä, ja silloin ei ole muuta neuvoa kuin syödä sitä, mitä kesällä olet ansainnut. Joka ei ole mitään säästöön pannut, joutuu tavallisesti toisten armoille rentustelemaan. — — No entäs sitten nuo ”kaivannot”, Amerikan ”Siperiat?” Näissä työskentelee tuhansia kansalaisiamme. Moni, joka tulee tänne onneansa etsimään, ei voi aavistaakaan minkälaisiin oloihin hän joutuu. Ne ovat, niinkuin V:la sanoo, ”syviä ja hengenvaarallisia”. Todella ne ovat niin vaarallisia, että suuri työmiehistä saavat hautansa näissä komeroissa, puhumattakaan raajarikkoisista. Kuinka monta Suomen poikaa on viime vuodenkin kuluessa päivänsä päättänyt luolissa. Usein olen ollut tilaisuudessa kauhulla näkemään miten monta kansalaista, kerranki 2 yhtä aikaa, kannettiin näistä luolista, ruumis kauheasti runneltuna, ollen nuoruutensa parhaassa iässä ja vasta ensi viikkoja etsimässä tämän ”luvatun maan” loistavaa onnea. Nähdessäni näitä onnettomia, on aina herännyt kysymys: ”mikä käski sinunkin raukan jättämään synnyinmaasi ja tulla tänne vieraan maan ”Siperiaan” kokemaan loppuasi? Ehkäpä juuri nuo kehoittavaiset kirjoitukset tästä maasta, jossa niin paljo hyvää puhutaan ja luvataan, saattoi sinun poloisen tänne, kohti kuolemaasi tulemaan”. — Siis ei pitäisi kenenkään ajattelemattomuudessa yksipuolisesti kirjoittaa tämän maan aloista ja kehoittaa ketään tulemaan, muistaen, että moni joka muutoin olisi pysynyt kotimaassa ja elänyt hiljaista, tyytyväistä elämää, perheensä turvana, lähtee tänne, ja tänne tultuansa jo ensi päivänä, niinkuin on joskus tapahtunut, saanut kiven päähänsä ja — kuollut.
Sitä paitsi ovat kaivannot varsin epäterveellisiä. Puhumattakaan, että ilma niissä on sangen huono ja vahingollinen, nousee niistä kaikenmoisia kaasuja, jotka ovat vaaralliset, varsinkin keuhkoille. Useat kaivannot ovat niin vetisiä, että työmies saapi koko työpäivänsä, 10 tiimaa, olla läpimärkänä jääkylmässä vedessä. Se ei ole kovinkaan hauskaa.
Siitä syystä näkeekin usein, miten Suomesta vasta tullut roteva, nuori ja terve mies, muutamia kuukausia kaivannossa oltua, on laihtunut ja vaalea kuin nauris. Ääni tärisee ja yskittää pahasti. Kysymykseen [”]mikä sinua vaivaa, kuin olet äkkiä noin huonoksi tullut”, saapi tavallisesti vastaukseksi: ”rinnat ovat niin kipeät; sillä se maini (kaivanto) on niin vetinen, jossa työskentelen, että täytyy olla ihan läpimärkänä ja jähdyttää itsensä. Ilman sitä on työ niin hirveän raskasta, ettei siinä kestä mikään”. Ottakaat Suomen pojat nämäkin seikat huomioonne, ennenkuin jätätte isänmaan rannan!
En tahdo tällä kieltää ketään tänne tulemasta, sillä tämä on rikas maa ja ylipään hyvänpuoleiset palkat, jos vaan onnistuu niihin käsiksi käydä; vaan olen myös tahtonut mainita vähän varjopuolistakin. Kaikki ne, jotka osaavat jotain käsityötä, saavat täällä usein, ei aina, hyvän palkan ja olla maan päällä työssä. Olkoon tässä sivumennen mainittu, että tätä nykyä on yksistään Nev-Yorkissa yli satatuhatta miestä, ja Calumetissa, Suomalaisten pesäpaikassa, lähes tuhatkunta kansalaistamme ilman työttä.
Elämisen kuvailee hra Vahtola myös liian halvaksi. Keskimäärin maksavat miehet ruuasta, huoneesta ja puhtaudesta 17—18 dollaria, noin 85—90 mk. Suomen rahassa kuusta. Yksi ja toinen ”visukinttu” voipi jollain tavalla pujotella halvemmallakin, vaan ne ovat pienenä poikkeuksena.
Sitte kehuu hra V. kansalaistemme loistoa ja rikkautta heidän tavaroissansa. Sen mitä minä tiedän ja olen nähnyt, en voi niin sanoa. Tavalliset huonekalut ja uuni, jollakin vähän paremmin, siinä kaikki. Vaan miksikään rikkaudeksi sitä ei käy sanoa. Mitä taas kuuluu puhtauteen ylipäätään, on siinä enemmän moitteen kuin kiitoksen sijaa.
Mutta mikä on suurin onnettomuus tässä maassa, joka vuosittain nielee, ei ainoastaan tuhansien ansion, vaan vaatii monen hengen uhriksi, ovat nuo kirotut kapakat, jotka tässä vapauden maassa viettelevät ja hurmaavat nuorten miesten mielet, varsinkin kuin niissä saadaan pelata korttia ja harjoittaa muutakin pahetta. Juuri nämä tekevät niin suuria tuhoja, etta harva täällä löytää sitä onnea, jota he ovat lähteneet takaa ajamaan, ja moni sen tähden jättänyt maansa mantereensa.
Toiste lisää.
Jaska.
Lisätyt viitteet
- ↑ Kaiku nro 102 24.12.1887, Wikiaineistossa.