Kirje Amur’in maasta (1872)
| Kirje Amur’in maasta Kirjoittanut anonyymi |
| Lähde: Sanomia Turusta, 7.3.1873, nro 10, s. 3. Artikkelin verkkoversio. |
Eräs sinne lähteneistä suomalaisista siirtolaisista B. G., kotoisin Lemusta, on herra Tuomioprovasti Toht. T. T. Renvall’in kautta lähettänyt mainitussa pitäjässä asuvalle vanhalle äidillensä 10 ruplaa sekä kirjeen, josta hyväntahtoisesti on meille osa annettu, ja joka huvittanee S. T.n lukijoita, jonka tähden siitä tähän painatamme seuraavan otteen:
Amurin maan Nahdka’sta elokuun 4 p:na 1872.
Rakas Äitini!
Vanhain ikäpäiväinne huviksi tahtoisin oijentaa hoikan käteni täältä kaukaa itäisen maan rannikoilta uloittumaan aina rakkaan isänmaan syntymäpitäjääni asti, tarjoten Teitille kaikesta sydämestäni paljon kristillisiä ja rauhallisia tervehdyksiä ja onnentoivotuksia, pitäen Teitä aina sydämessäni. Rakas Äitini, vanhain päiväinne suurimpäin puutteittenne pieneksi avuksi lähetän minä tässä teille kymmenen ruplaa rahaa. ministerikunta on t. k. 25 p. esittä’ Aikomukseni oli lähettää 20 ruplaa, mutta epäilin sitä, että kunnian Herra kukatiesi jo olisi korjannut Teidät pois täältä katoovaisuuden maasta. Jopa sisareni Gustavakin on kuollut. Sen sain Turun sanomista lukea, vaikka en muutoin sieltä ole saanut mitään tietoa, eletäänkö, vai onko kuoltu. Gustava vainaja kerta kirjoitti, että äiti vielä elää ja jaksaa niinkuin vanhat tavallisesti voivat. Meidän, terveytemme täällä, Jumalan kiitos, on pitkin aikaa ollut tavallisessa mitassa, ja muutoin voiminen samalla tavalla. Ei minua ole juuri rikkaus kohdellut, mutta ei myöskään köyhyyskään ahdistanut. Lapsia on Jumala minulle siunannut kolme. Heistä kaksi ensimmaistä, kaksoistyttäret, molemmat ovat kuolleet. Kolmas, jälkimmäinen, Edla Lovisa, joka vielä elää, tulee 27 p:nä syyskuuta kahden vuoden vanhaksi.
Mitä elatuskeinoihin tulee, olen minäkin käyttänyt karjanhoitoa, mutta se on täällä huonolla kannalla ja vähän antavaista. Se on paras lehmä, joka lypsää tuopin erältänsä, ja senkin sitten kuin vasikka ensin imee ja heruttaa. Jos vasikka kuolee, sitten lehmä lakkaa perättömään lypsämästä. Minulla on ollut luontokappalten Luku toisinaan isompi, toisinaan vähempi; minä olen niitä mulkannut, myynyt ja taas ostanut. Tätä nykyä minulla nyt on kymmenen kappalta, ja kaksi viikkoa takaisin myin neljä kruunun sotakomantoon. Hinta täällä on noin sata ruplaa parhaista lehmistä, ja härjistä sen mukaan enempi sekä mullikoista vähempi. Maanviljelys ei täällä ole edistyttänyt ketään meitiä, paitsi sitä, että perunoita on saatu syödä ja vähän myydäkin. Kaloja täällä on monenlaatuisia ja runsaasti. Ilmat ovat toisenluontoiset kuin Suomessa: lämmin on helteempi ja pakkainen kovempi sekä sade ja pouta ankarammat kuin Suomessa. Heiniä täällä kasvaa paljo ja hyviä.
Mutta, rakas Äitini! Jos vielä elätte, niin toimittakaa minulle tieto elämästänne sekä voimisestanne. Vieläkö asutte vanhassa torpassanne; vieläkö net siinä ympärillä olevat maat ovat teidän hallussanne; vieläkö puutarha on voimissa, ja kuka niitä hoitaa? Sanokaa veljelleni Villelle ja T:lan Juhalle erittäin paljon terveistä, samoin kuin kaikille vanhoille tuttavilleni, jotka minun tuntevat. Mieleeni on johtunut, että, jos Jumala suo ja ikäpäiviä lisää, taidan minäkin vielä siellä Isänmaani polkuja kuljeskella. Aikomus minulla olisi, mutta en tiedä, käykö se toteen. Sisarestani Karolinasta tahdon myöskin ilmoittaa, että hänen perheensä voi hyvin ja ovat olleet terveinä. Heillä on jo neljä perillistä, kolme tytärtä ja yksi poika. — Kun tänne kirjoitatte, on Teille paras toimittaa kirje Turusta kauppaneuvos Julin’in konttorin kautta, että siellä kirjoitetaan päällekirjoitus venäjän kielellä; sillä ei kirje muutoin tule paikalle. Postiraha maksaa 40 penniä. — Ei muuta tällä kertaa, vaan Herran rauhaa ja siunausta toivottaa Teille, Äiti kulta, Teidän rakas poikanne rakastetun puolisonsa ja tyttärensä kanssa kaikesta sydämen voimasta.
Tietämättä Lemun oloista, oli kirjeen tekijä erityisesti pyytänyt Tuomioprovastilta, että, jos äitinsä olisi kuollut, rahain edestä teetettäisiin risti ja häkki hänen haudallensa. Äiti elää vielä tavallisissa vanhuuden voimissa ja nauttii vaivais-apua, mutta asuu, niin kuin ennenkin, vanhoissa huoneissaan. Myöskin kirjoittajan veli on elossa ja asuu Lemussa. Siis tämä omaisten ja isänmaan rakkautta todistava kirje on löytänyt omistajansa.
Toim.