Kirje Helsingistä (1887)

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kirje Helsingistä.
Maaliskuun 9 p. 1887.
Kirjoittanut anonyymi


Sisällys: Kevät-aurinko, – Teaatterit. – Geijerstam. – Neuvosmiehen vaali.

Kevät lähettää meille terveisiänsä herttaisella auringon paisteellansa, mutta josko siihen voi luottaa, on tietämätöntä. Mutta kuitenkin ovat auringon lemmelliset säteet herättäneet lämmintä tunnetta eloon kaikkien sydämmissä, joihin nuo viehättävät valovirrat ovat päässeet; joka räystäs osoittaa jaloillemme, kuinka voimallisen vaikutuksen tuo aikainen kevät-aurinko on matkaan saanut. Mutta jos emme tahdo panna luottamustamme siihenkään niin täytyy meidän kuitenkin uskoa kevään olevan läsnä tuosta pikku perhosesta, joka toissapäivänä leijuili erään talon ympärillä tiilillä, tai noista kauniista sinivuokkosista, jotka koristavat eläintarhassa mättäitten päitä. Tästä kaikesta voi suoraan sanoa kevään olevan oviemme edessä. Noilla kauniilla kuuvalo-illoilla näyttää myöskin olleen voimakkaampi puoleensa veto, kuin meidän teaattereillamme. Ruotsalaisessa teaatterissa täytyi maanantainen näytös lykätä toistaiseksi, kun ei ollut kuin 21 markan edestä myöty pilettejä illalla. ”Svarta Dominon”, jota silloin piti näytettämän, ei näyttänyt omaavan enää minkäänlaista voimaa, jolla olisi voinut vetää yleisöä puoleensa päin. Jos teaatterin johtokunta ajatteli, ottaessaan tämän opera-comique’n repertoariinsa, että se olisi ollut kassan ystävä, niin silloin se pettyi. Kohta ensimmäisessä näyttämyksessä voi nähdä, jotta tämä kappale oli pian menevä esi-isäinsä luo, ilman ettei kukaan pudottaisi ainoatakaan kyynelettä kaipaukseksi.

Luultavasti ovat nämä kuuvalo-illat vaikuttaneet myöskin, että suomalaisenkin teaatterin salongissa on ollut harvalukuinen yleisö. Siellä ovat näytelleet ”Kotikahakkaa” ja ”Antonius Putroniusta”, – tämä viimeksi mainittu on Suomeen paikallisenneltu Holberg’in ”Erasmus Montanus”. Näyttely on ollut hyvin hoidettua ja ylimalkaan sievää, mutta ei ole kuitenkaan voinut tehdä itseään aivan vapaaksi jostain pienestä heikkoudesta, jonka yleisö on käsittänyt vähitellen.

Kiitettävä on kuitenkin suomalaisen teaatterin ahkeroiminen ylläpitääkseen loistavata ja isoa repertoaria. Perjantaina näytellään Shakespearen murhenäytelmä ”Macbeth”; ”Julius Caesar” ja ”Othello” samalta runoilijalla, jolla ovat työn alla, tulevat vasta tulevana syksynä näytettäviksi. Siis nämä ei ole mitään pieniä vaivan-näköjä, joita tehdään, ja kun likemmin ajattelee teaatterin pieniä varoja, niin se on ihmeellistä, että tällaiset näytökset kun nämä ovat, saadaan niin ihmeen loistaviksi, kun ne vaativat sangen paljon luonnistuaksensa.

Mutta teaatterista hyppää ajatukset muualle. Myös tämäkin on päivän kuumia kysymyksiä, nimittäin riita, jota G. af Geijerstam’in lujentojen suosijat pitävät hänen vapaimmasta maailmanhavainnostaan ja meidän ajastamme.

Erään tällaisen luennon loputtua nousi professori Asp’in rouva ylös ja puhui kaikkien äitien nimessä häntä vastaan; hänen mielestään oli tämä siveysoppi turmeleva nuorukaisia ja tekevä heistä kataloita hekumassa-eläjiä.

Seuraavana luento-iltana oli kaksi käskyläistä ovella, jotta jakelivat jokaiselle sisään pyrkijälle paperilistoja, jotka olivat painetuita, ja jotta kehottivat kuulijoita palaamaan takaisin, eikä luulemaan väärän-opin saarnaajaa. Olipa käyty poliisimestarinkin luona pyytämässä, jotta herra G. olisi kielletty pitämästä luentojaan, mutta tähän pyyntöön ei oltu suostuttu.

Sanomalehdissä seurasi väitös väitöksen perästä uutterasti. Väiteltiin ja väitettiin loppumattomasti. Yksi väitti sitä mieltä ja vääryyttä vastaan, jota luennossa seurasi, sekä niitä sananparsia vastaan, joita puhuja käytti; hei, jopa tuli tuossa toinen, joka väitti päinvastoin. Tämä väite näytti olevan monta vertaa pahempi kuin koko luennot olikaan.

Sanomalehtien palstoista ovat väitehalut vähitellen tunkeutuneet perheisin. Monessakin paikoin otetaan asiasta kiini aivankuin olisi täysi tosi kädessä. Onpa kertakin päästy sellaiseen aineesen, jota ennen ei ele uskallettu niin julkisesti käsitellä – ne ovat aitoja asioita – kun tulevat huomaamaan toinen toisensa ajatukset, niin huomaavat myöskin, että omaavat aivan päinvastaisen mielipiteen kukin. Kiistat teepöydässä tulevat yhä kuumemmiksi, ja se on tapahtunut joskus, että kiista loppuu kyynelvirralla kummaltakin puolen.

Kun herra G. tuli tänne pitämään luentojaan, näyttipä toki aivankuin olisi hänen luentonsa olleet kyllin itäneitä, jotta olisi voinut kyllin kylvellä jo; mutta kukapa olisi luullut niiden tuollaista hälinätä nostavan? Kaikki olivat niin hyvin toimitettu. Lukeminen uudemmilta kirjailijoilta, pääasiallisesti ruotsalaisesta kirjallisuudesta, oli kokoon kutsunut niinhyvin ystävällisiä ihailijoita kuin uusille aatteille valansa tehneitä vihamiehiäkin, ja kun nyt yksi näistä tuli, niin sanoakseni, luiruttamaan korvaamme näitä uusia aatteita, ja tyystin niitä selittämään, niin oli aivan kuin olisi heitetty palava soihtu johonkin täytettyyn ruutikellariin. Se pirisi ja kuohui kaikkialle. Missä ennen oli istuttu tyyneenä, siellä on nyt yhäti sanasotaa siitä uudesta, mitä on kuultu, tai oikeimmin sanoakseni, pakoitettu kuulemaan.

Se kestää kauan ennenkuin meri käy tyyneeksi myrskyn jälleen, jolloin vasta näkee mitä seurauksia sillä on. Onko hyvää tai pahaa, sitäkään ei tiedä kenkään.

Samalla kertaa kun tämä asia on varressa niin toimii myöskin eräs toinen asia päästäkseen varttumaan pääkaupunkilaisten keskessä, nimittäin, kumpiko puolue on voittava siinä käsillä olevassa kunnallis-neuvosmiehen vaalissa.

Ruotsalainen puolue näkyy olevan erinomattain pirstattu; sillä se on jaettu kolmeen eri osaan, kullakin osalla oma kandidaatinsa. Nämä kolme kandidaatia ovat: kaupungin kassanhoitaja J. A. Söderström, kauppias A. A. F. Lindberg ja kauppamiesten kokouksessa asetettu kandidaati, kauppias O. Sohlström.

Suomalaiset ovat yhdistäneet itsensä liberaalien kanssa ja asettaneet kandidaatikseen filosofian maisteri K. Lindholm’in.

”Sopu tuottaa voimaa”, sanotaan, ja myös on se nytkin niin. Se on niinkuin kädessä jo, että viimeksimainittu pitää paikan omanansa.

Pääkaupungin lapsi.


Lähde: Sanomia Turusta 15.3.1887.