Kirjeitä Afrikasta/7

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kirjeitä Afrikasta/6 Kirjeitä Afrikasta VII

Kirjoittanut August Pettinen
Kirjeitä Afrikasta/8
Julkaistu alunperin: Suomalainen, 10.7.1890, nro 55, s. 3–4. Artikkelin verkkoversio.


Kirjeitä Afrikasta.
VII.

Oniipa, Maalisk. 20 p. 1890.

Ettehän hämmästyne saadessanne taas minulta kirjeen.

Muutama rivi siis tapahtumista ja oloista sen jälkeen kun viimeksi kirjoitin.

Maininnen ensin ilmasuhteista, niillähän tavallisesti aina puheet aletaan — ja omituista kyllä, ei ainoastaan siellä Suomessa, vaan täälläkin. ”Mua lokua = onko teillä satanut?” on täällä ensimmäinen kysymys tavallisen ”hyväpäivän” perästä sade-aikana. No niin, runsaasti on täällä sadellut näinä kuukausina, tässä kuussa erittäinkin. T. k. 11:nä sadepäivänä on näet satanut 138 mm. ja luultavasti tulee vielä näinä loppupäivinäkin satamaan. Vettä on nyt viljalta kaikkialla. Ukkonen on käynyt kovasti. Erittäinkin tällä Oniipan paikalla kuuluu se kovemmin paukahuttelevan kuin muualla. Tässä eräänä iltana räjähti se niin ankarasti, että tärähdyksistä ja säikäyksistä — se kun pamahti niin äkki-arvaamatta — emme vähään aikaan saaneet sanaakaan lausutuksi. Paljaalla pelästyksellä siitä kumminkin pääsimme. — Joku viikko takaperin ukkosen oikein vahvasti jyristessä kysyin muutamilta Ndongalaisilta, jotka olivat tulleet huoneemme edustalla olevan katoksen alle sadetta pitämään, saavatko heidän noitansa sellaista jyrinää syntymään. ”Miks’ei ne jyrinää voisi tehdä, kun kerran sateenkin tekevät” — tuumiskelivat ukot vakavina vastaukseksi kysymykseeni. Nyt syntyi väittely, jossa miehet koettivat puolustaa noitiensa yliluonnollista voimaa minkä vaan ennättivät. Mutta lopulta, kun olin huomauttanut, kuinka noidat heitä pettävät: ovat menevinään sadetta tekemään, sateen Jumalille uhraamaan sekä niille ruokaa viemään, mutta menevätkin vaan pensaan taakse ja pistävät puurot, oluet ja härkäpaistit omaan poskeensa, rupesivat ukot nauramaan ja arvelivat ”niin ne tekevät.” ”Ja sittenkin” — sanoin miehille—”te pöllöpäät uskotte niiden voivan tehdä sadetta?” ”Niin täytyyhän sitä uskoa, kun muutkin uskovat” — oli vastaus. Kurjan kurjaa on pakanan uskonto. Omin silmin näkee selvän petoksen, ja sittenkin uskoo sen täydeksi todeksi! Uskoo sentähden kun muutkin uskovat; sentähden, että sanotaan asian niin olevan! Sisällötön, voimaton usko!

Elävästi toteutuu ndongalaisissakin apost. Paavalin lauseet Rom. 1: 22—25 ja 2 Thessal. 2: 10, 11. —

Nämä poloset Ndongalaiset ovat joka suhteessa, paitsi mitä tulee heidän omiin konsteihinsa, vielä lapsen kannalla. Heidän järkensä ja käsityskykynsä niin hyvin henkisessä kuin aineellisessakaan suhteessä ei ulotu nenän päätä kauemmaksi. Tätä saa ihmeekseen huomata joka päivä. Ainoastaan yksi esimerkki viimeksi mainitussa suhteessa. Tässä eräänä päivänä kun kylvin puun ja kukan siemeniä, tuli muuan mies katsomaan tointani. Nähdessään pienen pieniä, mustia siemeniä kourassani, arveli hän: ”Sinä kylvät ruutia.” ”Niinpä kyllä” — oli vastaukseni, kun en tahtonut ruveta miehen kalloa halkasemaan kertomuksella ruudin synnystä, jota hän ei kuitenkaan olisi uskonut. ”Kunhan nyt vaan hyvin sataisi, jotta saisit paljon ruutia” — tuumiskeli mies — ”niin lopettaisimme kerrassaan Kuanymalaiset.”[1] — Hallitsijat täällä eivät ole sen järkevämpiä — olin sanoa oppineempia — kuin heidän hallittavansakaan. Näistäkin voisin kertoa useita naurettavia esimerkkejä, mutta ne venyttäisivät kirjettäni liian pitkäksi. Mutta erästä hassunkurista tapausta, joka yhdistyy hänen kuninkaallisen majesteettinsa Kambonden personaan, en voi jättää tässä mainitsematta. Eräänä päivänä tuli mainittu majesteetti meille ja pyysi minulta housuja. Housut saatuaan ja niitä katseltuaan arveli hän niitä liian suuriksi ja oikein roimahousut ne olikin. — Hän tahtoi ruveta niitä koettelemaan. Mutta tällä kertaa hän kun oli vaatteissa, ei luonnollisesti koetteleminen käynyt päinsä päällä olevia housuja pois riisumatta. Sanaakaan lausumatta nousee majesteetti seisoalleen ja päästelee housun napit auki, mutta yht’äkkiä, vilkkuen ympäri huonetta, sanoo hän minulle hätäisesti: ”kume kandje, kume kandje = ystäväni, ystäväni!” pidellen housujaan kauluksesta kiinni. Pian huomasin asian oikean laidan. Majesteetti, näet, ei ollut huomannut päästää housujen kannattimia (”henkselejä”) napeista irti, ja kun hän ei nyt saanut housuja alas luistamaan, luuli hän jonkun salaperäisen tenhovoiman niitä kiinni pitelevän, ja siitä tuli tuo hätääntyminen.

Hallitsijoiden — tarkoitan: Kambonden ja Nehalen — väli on pysynyt rauhallisena. Viimeksi mainittu kuuluu käyvän usein vanhempiensa ja veljensä luona. Sanotaan ”pojan” jo paljon nöyrtyneen ja viisastuneen. Meikäläisiä on hän kohdellut ystävällisesti, milloin on hänen luonaan käyty. Kambonde on samanlainen nahjus kuin ennenkin. Asioissa, joissa meidän on joskus hänen hallitsija-valtaansa turvaantuminen alammaisten ilkitöitä vastaan, osoittautuu hän hyvin neutralisena. Niinpä tässä jokupäivä takaperin vietiin eräältä meikäläiseltä parikymmentä päätä karjaa, ja kun niitä kuninkaalta takasin pyydettiin, saatiin kyllä vastaukseksi: ”ne tulevat”, mutta siellä ne ovat vielä tänäkin päivänä. —

Alammaisiaan nämä hallitsijat ryöstävät ja raastavat mielivaltaisesti. Joskus on olevinaan joku syykin: milloin on noiduttu joku arvoisa henkilö — taikkapa vaan kuninkaan lehmä — kipeäksi, milloin on taas joku rikkonut yleisiä sääntöjä vastaan: tehnyt kattoja luvattomalla ajalla y. m. s.; ja siitä sitten muka rangaistaan asianomaisia. Ryöstetään talot kaikkine karjoineen, kaluineen, kontuineen. Ja omituista kyllä, noita rikoksen tekijöitä ja rangaistavia ilmaantuu joka kulmakunnalle aina silloin, kun kuninkaalta on viinat lopussa ja tarvitaan orjia sen ostamiseksi. Näinäkin päivinä on taas useampia taloja ryöstetty tältäkin paikkakunnalta. Ondongan hallitsijat ovat liian järjettömiä ymmärtääkseen, että he alammaisiaan ryöstäessään heikontavat ja hävittävät omaa valtakuntaansa.

Sairalaisuutta monellaista on ollut vahvasti liikkeellä maalaisissa näinä kuukausina; enimmäkseen vatsatautia ja kuumetta. Viime kuussa kävi lääkittävinäni 187 sairasta; tässä kuussa tähän päivään asti on niitä ollut 82. Chinini näkyy täällä olevan paras lääke kuumetta vastaan, vaikka minua se ei ole koskaan kuumeesta päästänyt. Se hyvä ominaisuus on näillä maalaisilla, että suutaan vääristelemättä ne nauttivat lääkkeen, vaikka se olisi millaista tahi mitä tahansa. Meikäläisistä ovat Rautanen ja Alén olleet huonovointisia; ensin mainittu varsinkin on sairastellut jo useampia viikkoja. Vaimoni ja minä olemme olleet jotakuinkin terveinä.

Meillä täällä kun ovat nämä kuukaudet olleet lupa-aikaa — peltotöittensä tähden, näet, eivät ihmiset näinä sadekuukausina ehdi tulla kouluun — en ole pitänyt muuta koulua kuin sunnuntai- eli pyhäkoulua ja kahdesti viikossa lauluharjoituksia. Mitä viimeksi mainittuun toimeen tulee, on se — sen voin teille vakuuttaa — oikea kärsivällisyyden koulu. Saada näitä miekkosia esim. tahtia tajuamaan on varsin vaikeata, puhumattakaan muista vaikeuksista. Ahkeruus sentään tässäkin suhteessa kaikki voittaa. Tahdon voima, mielen lujuus ja innostus tehtäväänsä — nämä ne näkyvät voittavan vaikeimmatkin vaikeudet sivistymättömän, raa’an kansan opettamisessa. Jos näistä joku puuttuu, käypi työnteko mekaniseksi, hedelmättömäksi ja ennen pitkää väsyttää tekijänsä.

Tehtävinä näinä kuukausina on ollut enimmäkseen kirjoittelemisia. Suurin osa ajasta on kumminkin mennyt ”yhteiskunnan palvelukseen”, joksi täällä kutsumme kerjäläisille antelemista, sairaiden lääkitsemistä y. m. s. toimia. Sen minkä näiltä toimilta olen ehtinyt, olen jatkanut tutkimisiani ja kirjoittelemisiani kansan kielestä, tavoista, uskonnosta y. m. kansantiedettä koskevista seikoista. Kieliopillisia aineksia olen saanut jo koko joukon keräillyksi. — Puiden istutus ja kasvatus ei vaan tahdo onnistua. Ne kokeet jättänen ainakin toistaiseksi.

No, johan vihdoinkin lopettanen.

Hannula perheineen on vielä terveysmatkalla. Omarurussa kuuluvat olevan. Tulevassa kuussa ehkä palaavat työalalle. He kun saapuvat asemalleen, on meidän — vaimoni ja minun — taas majaa muuttaminen. Saa nähdä mihin päin tästä taas siirtynee!

Siis hyvästi, kunnes uudesta olopaikasta teitä tervehdän! Kaikkivaltias Jumalamme olkoon meitä kaikkia armollansa läsnä.

A. P.



  1. Eräs vihollinen naapuriheimo.