Kirkastus

Kirkastus. (Förklaring.) Kirjoittanut Fredrik Cygnaeus

Suom. Yrjö Veijola.

Moni kaiku on etäältä

Vastannut mun lauluissani

Ääneen, jonka sä herätit

Kodin hongan laulurastas;

Pääskynen, joka pesäsi

Mökin räystäälle rakennat;

Koski kallion kolossa;

Tuuli tuoksuva kukissa;

Myrsky lähteen myllertäjä,

Pesän penkoja, johonka

Rastas kätki rakkautensa.

Kuin Euterpen temppelissä

Kajahtaissa laadun laulun

Syttyy soihtuja satoja,

Joita sointo suutelevi;

Niinpä syttyy muistossakin

Laulujeni kaikuessa

Maasta Pohjolan perillä,

Kesäauringon kajastus,

Kotilaaksoni valaisten,

Silloinkin kun seudut toiset

Yö on mustihin pukenut.

Lausu, erhettyikö muisti

Uskollisena muistellessa

Kotiseudun kaunehinta:

Kesäyön on aurinkoa,

Ainoata aarrettamme,

Jonk ei vertoja tavata

Rikkaammilla seutuvilla?

Kun hyvästi lausut sille,

Jolle sykkivi sydämmes,

Hänen vieressänsä istut,

Ilolla, surulla valvot;

Eikö loista silmästänsä

Syömmesi sisähän katse,

Jota muistaisit alati

Muilla mailla vierahilla,

Kunnes katseen kiilto hiiltyis

Sielussasi kylmenneessä?

Salli siksi laulajalle

Katseest’ auringon alati –

Joka kirkasti kotinsa

Eron hetkenä kovana –

Usein muistaa synnyinmaata

Itsensä ikihyviksi

Muilla mailla manterilla

Kirkastuksessa samassa,

Kun se, loistaen sulosti,

Hiljaa siintyen vajosi

Kotiaallon kyyneleihin

Silmältä tähystävältä.

Lähde: Kaukomieli: Viipurilaisen osakunnan albumi. 3. 1900.