Kirkkoon

Kirkkoon. Kirjoittanut Antti Mäkinen

Tautivuotehella

Heikki pienonen

Lepäilevi; hellä

Äiti, vaalien

Valvoo kaiken yötä;

Aamu valkenee:

Heikin silm’ on tumma,

Poski kalpenee.

Isä surumielin,

Pikku kultoaan

Tähystellen, siinä

Säälii poi’uttaan.

Silloin isällensä

Heikki ojentaa

Pikku kätösensä

Sekä lausahtaa:

»Kirkkoon, isä, kirkkoon!»

– »Herran temppeliin

Sunnuntaina pääset,

Lapsoseni» – niin

Isä vastoavi.

Heikki vuorostaan:

»Tänään, isä, kohta

Sinne mennä saan».

Eikä ilta vielä

Luonut varjoaan

Maalle, kun jo Heikki

Pääsi korkeaan

Kotihin, miss’ aina

Herraa palvellaan,

Eikä huolet paina

Siellä konsanaan.

Siellä pienokaiset

Aina laulavat,

Lapset ihanaiset,

Herran armahat

Enkelit ja kaikki

Pyhät veisaten

Yöt ja päivät halki:

Kiitos Herrallen!

Sinne lapset Herra

Hyvä armostaan

Kokoaa: ne vainen

Sinne lasketaan,

Joill’ on lapsen mieli

Nöyrä, vilpitön

Usko, katuvainen

Sydän, virhitön.

Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.