Kirkossa (Mendelin)

Wikiaineistosta
Kirkossa.

Kirjoittanut Irene Mendelin


Kaunis seisovi temppeli Herran
Valoloistossa auringon,
Yli kuulean alttariristin
Lehdet kiertävi kasviston.
Ja niin kauaksi kaikuvi valtava virsi.
Sitä kuullessa sulavi sydänten kirsi.
Visers’ ulkona lintunen pieni,
Sekin herkesi kuulemaan,
Kuinka kuorissa nuorille noille
Jalo jakavi neuvojaan.
Ijankaikkisen, korkean sanan hän heille
Oppaaks antavi maaelon himmeille teille.
Aamun auteren valosta äsken
Kautta laps’ajan laaksomaan,
Tulit nuoriso templihin Herran
Valan kallihin vannontaan.
Ja sa seisot nyt sykkivin sydämmin siellä,
Halu sulla on kulkea kaidalla tiellä.
Halu lämmin ja harras on sulla
Käydä jälkiä Kristuksen,
Sydän sykkivi tuntoa pyhää,
Miel’ on nöyrä ja lentoinen.
Tämä tunnelma aina, oi aina jos säilyis,
Elonpursi jos kuinkakin myrskyissä häilyis!
Tuolla ulkona riemuten kuohuu
Elo uhkuva, keväinen;
Siell’ on intoa, työtä ja tointa,
Siell’ on taistoa aatteiden.
Sinne käyös, sa nuori, käy nimessä Herran,
Siell’ on siunaten Mestari kulkenut kerran.
Siellä tulkitsi Mestari muinen
Pyhää oppia elämän,
Valtakunnasta, pieninpä jossa
Sijan saava on ylimmän.
Suurin laulaja suurinta aatetta siellä
Vielä julisti Golgatan kolkolla tiellä.
Käyös nuori, sa totisin tunnoin
Ulos työhön ja elämään,
Pyhän Mestarin jälkiä seuraa
Hän ne leimasi verellään.
Itses unhoita, heikkojen kuormia kanna,
Tue, lohduta, kieltäy ja anteheks anna!
Mitä povesi puhtainta tuntee,
Sit’ on Herrakin tuntenut;
Mitä aatteli korkeinta mieles,
Sit’ on Herrakin aatellut.
Ijankaikkinen rakkaus rintahas sulje,
Hämärästä sa valohon voittaen kulje!
Kerran kuu sekä aurinko sammuu,
Luomakunnass’ on mustin yö,
Mailma hukkuu ja taivahat sortuu –
Mut ei Kristuksen huku työ.
Syntyy uusia taivaita, uusia maita –
Niihin johtavi sieluja tie tuo kaita.
Kaunis seisovi temppeli Herran
Valoloistossa auringon,
Yli kuulean alttariristin
Lehdet kiertävi kasviston.
Ja niin kauaksi kaikuvi valtava virsi,
Sitä kuullessa sulavi sydänten kirsi.
Vakamielisnä nuorukaisparvi
Ompi ääressä alttarin,
Ijankaikkisen kasvojen eessä
Valan vannovi kallihin. –
Pyhä hiljaus vienosti mielihin hiipi,
On kuin koskisi nuoria Jumalan siipi.


Lähde: Mendelin, Irene 1899: Koivikossa. II. Wesanderin kirjakauppa, Tampere.