Kohtalo

Wikiaineistosta
Kohtalo.

Kirjoittanut Heinrich Heine


I.[muokkaa]

Pakene, tullos vaimoksein
Jo rinnoilleni uinumaan;
Sa mailla vieraill’ lemmessäin
Saat taaton ko’in ja isänmaan.
Jos et sä tule, kuolen pois,
Ja olet yksin, yksin vain;
Ja jos sa taaton kotiin jäät,
Kuin vieras olet, muilla main.

II.[muokkaa]

(Tämä on todellinen kansanlaulu, jota kuulin Reinin rannoilla laulettavan).

Kävi halla kylmien kevätyön,
Se kylmi orvokit hentoiset,
Ne kuihtuivat, näivettyivät.
Oli poika tyttöä lempinyt,
He ko’ista läksivät salaa pois,
Sitä taatto ei tiennyt, ei äiti.
He pitkin kulki ja pitkin vaan,
Ei onnea, tähtöstä nähneetkään,
He kurjina huoli ja kuoli.

III.[muokkaa]

Nyt nuorten haudalla lehmus nuokkuu,
Siell’ laulaa linnut, ja tuulet huokuu;
Sen suojaan istuvi siimekseen
Tuo mylläripoika armaineen.
Ja tuulet ne henkivät murheisin mielin,
Ja linnut ne laulavat kaihoisin kielin,
Käy veikeät nuoret jo miettiviks, –
He itkevät, eivätkä tiedä, miks.


Lähde: Heine, Heinrich 1905: Valikoima runoelmia. Suomensi Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.