Kohtaus (Forsman)

Kohtaus. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Näin neidon mulle kalliimman

Ovella pensas-aidakkeen;

Ja silmäns’ ennen vilkkahan

Loi hiljaa surren mättääseen

Hän, missä eilis-iltasen

Mä luonaan istuin miekkonen.

Näin ruusun itkun-kastaman

Häll’, lahjan siellä antamain;

Mun luuli kaukan’ olevan,

Ja aivan vieress’ olin vain;

Siin’ alla pensaan piileksin,

Ja kyynelsilmin katselin.

Siin’ aimo koivu vanhastaan,

Kohosi kaunis vehmastain,

Nimemme valko-kuoressaan

Ol’, mun ja immen, rinnakkain;

Ne siihen kerran piirtelin,

Kun illall’ yksin kuljeksin.

Ilolla impi nimien

Näk’ aina tuossa pysyvän;

Nyt silmäjää hän huokaillen

Käs’alaa menneen ystävän,

Piirs’ puuhun säikeet Tegnér’in

Jotk’ itki Inka Frithiofin.

Ma hiljaa vainen piileilin

Ja tytön tuskitella soin;

Se aatos oli suloisin,

Ett’ tähden mun hän kärsi noin;

Sen vuoks’ en oitis lemmestään

Ma juossut häntä kiittämään.

Vaan perho lensi kukkaseen,

Se suunsa mettä sille soi,

Ja rastas lauloi: rinnalleen

Se puolisonsa kohta toi;

Nyt kullan nimen mainitsin,

Ja hälle kaulaan lennähdin.

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1885: Lyyrillisiä runoelmia 1. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.