Kohtuuden mies

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kohtuuden mies.

Kirjoittanut Hilda Käkikoski


Kaarle vanhus, lautamiesi,
Paikkakunnan arvokkain,
Kaasi lasin naapurille,
Itsellensä puolen vain.
”Näin” – hän lausui arvokkaasti,
”Isäin käski aikoinaan.
Puolen lasin juon mä aina,
Täyttä viel’ en milloinkaan.
Väsyneenä monta kertaa
Virkisti se sydäntäin,
Poisti vilun pakkasessa,
Mausti ruo’an syödessäin.
Luojan lahjat maailmassa
Usein väärin käytetään.
Siitä syntyy pahennusta,
Josta lahjaa syytetään.
Minun mielestäin on väärä
Syytös raittiusmiehien.
”Juo sä, mutta tiedä määrä!”
Neuvoni on pojillein.”
Ja hän joi ja kaatoi muille,
Käski määrää noudattaa.
Pojat joi ja isä kiitti
Hyväin lahjain Antajaa...
Vuodet vieri: poika vietiin
Murhan työstä Kakolaan
Tytär naitiin juomarille,
Joutui varhain tuonelaan...
Kaarle vanhus valkopäänä,
Vanhuuttansa vavisten,
Surun murtamana huusi
Kotikylän nuorillen:
”Älkää juoko: viina kirkas
Punertaapi lasissaan, *)
Mutta alas mentyään se
Tuo kuin käärme, kuolemaa!
Ällös maista! Surkeasti
Pettää malja kohtuuden.
Viekää pois se, jott’ei teiltä
Taittuis sauva vanhuuden!”

Kkkk [Hilda Käkikoski].

*) Sal. Sanani. 23: 31, 32.


Lähde: Päivälehti 17.10.1890.