Koivikossani

Koivikossani. Kirjoittanut Irene Mendelin

Oi kuin tääll’ on hyvä olla

Alla lehtikatoksen,

Sydän tyyntyy tyveneksi

Humutessa koivujen.

On niin armas ollakseni,

Kun tää puisto huminoi;

Se niin monet, monet muistot

Mulle tarinoida voi.

Nämä koivut, tämä puisto,

Isä, istuttamas on;

Täällä toimit, täältä muutit

Tuonen tyyneen talohon.

Täällä ensin ihaelin

Suloutta Suomenmaan,

Syttyi lempi maani kieleen

Ja sen kansaan vakavaan.

Korkeaks on puisto tullut,

Mont’ on siinä vartijaa,

Mutta niiden lomistakin

Suru synkkä suikahtaa.

Siksi usein kaihomiellä

Koivut kauniit vaikeroi,

Siksi vienoon viihdytellen

Niiden lauha humu soi.

Tuota sitten kuuleskelen,

Konsa elon myrskyt käy;

Suljen silmän’, ett’ei mulle

Tyly, kylmä mailma näy.

Kuva kallis kodistani

Syvään piirtyi sieluuni;

Lapsuuskoti koivikkoineen

Pyhä mulle ijäti!

Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.