Kolme kuninkaantytärtä

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kolme kuninkaantytärtä

Kirjoittanut anonyymi
Kuvitus: Rudolf Koivu


Kolme kuninkaantytärtä.

Kansantarina.

Prinsessat ikävöivät linnassaan.
Myrsky nostatti prinsessat ilmaan.

Elipä kerran kuningas, jolla oli kolme kaunista tytärtä. Kuningas rakasti rajattomasti tyttäriään ja rakennutti heille suuremmoisen maanalaisen palatsin. Siellä asustivat prinsessat kuin lintuset häkissä.

Kuningas iloitsi tyttäristänsä ja ajatteli:

»Hyvä on heidän palatsissaan elellä. Ei heitä aurinko siellä paahda, eikä talven kylmät viimat palelluta. »

Mutta toisin ajattelivat tyttäret, Heidän hoitajansa olivat kertoneet heille suuren suuresta maailmasta, jota valaisee loistava aurinko, kauniista puista, joiden oksilla linnut laulelevat, niityistä, jotka ovat täynnään kukkia ja perhosia.

Prinsessat rupesivat ikävöimään aurinkoa ja kukkaniittyjä ja pyysivät isältään lupaa, päästä linnan puutarhaan omin silmin näkemään, kaikkea.

Kuningas koetti ensin estellä, mutta myöntyi viimein. Suurin juhlallisuuksin prinsessat vietiin puutarhoihin.

Mutta yht’äkkiä nousi hirveä myrsky, joka kaatoi hoitajanaiset maahan, nosti prinsessat ylös ilmaan ja kiidätti heidät kauaksi pois.

Kuningas oli surusta menehtyä ja julisti, että joka prinsessat löytäisi, saisi heistä valita yhden puolisokseen ja saisipa vielä puolet valtakunnastakin. Paljo ilmestyi etsijöitä, mutta ei kenenkään onnistunut löytää prinsessoja.

Kuninkaan armeijassa palveli kolme veljestä, jotka olivat kauneimmat ja voimakkaimmat nuorukaiset koko valtakunnassa. Nämäkin päättivät koettaa onneaan ja pyysivät kuninkaalta lupaa saada lähteä etsimään prinsessoja. Kuningas päästi heidät.

Nuorukaiset näkivät kukkulalla talon.
Äijä syöksähti pojan eteen.
Poika kiilasi ukon parrastaan kiinni.
Ukko vei pojat metsään.
Nuorukaiset surmaavat jättiläisen.
Ilakoiden ja leikkien he läksivät paluumatkalle.

Nuorukaiset läksivät heti matkalle. Kauan aikaa he vaelsivat maita mantereita ja saapuivat viimein pienoisen kukkulan kupeelle. Kukkulan laella oli talo. Nuorukaiset, nälkäisiä ja väsyneitä kun olivat, päättivät levähtää jonkun aikaa talossa. Mutta taloon tultuansa eivät he löytäneet sieltä ainoatakaan olentoa. He huutelivat ja huhuilivat, mutta kukaan ei vastannut. Muitta mutkitta he silloin söivät, mitä talossa oli ja syötyään oikasivat itsensä tuvan penkille.

Seuraavana aamua, toisten lähtiessä tarkastelemaan seutua, päätti vanhin veli jäädä kotiin ruuan laittoon. Hän löysi aitasta ruokavaroja, pani padan tulelle ja istahti-tyytyväisenä odottamaan keiton valmistumista.

Juuri kun keitto oli kiehumaisillaan, alkoi kuistilta kuulua rymyä. Poika luuli veljiensä palanneen, mutta pojan eteen syöksähtikin äijäpahanen, kahden jalan pituinen, mutta parta ainakin kymmenen jalkaa pitkä. Äijä oli ylen kiukkuinen, hyppi tasajalkaa ja karjui:

»Kenen luvalla sinä talossani isännöit?»

Ja ennenkuin poika ehti selviytyäkään hämmästyksestään, alkoi äijä häntä hutkia sauvallaan eikä ennen hellittänyt, ennenkuin poika kyykähti penkin alle.

Sitten äijä kiepsahti lieden luo, otti valmistuneen keiton tulelta ja söi sen viimeiseen tilkkaan. Sen syötyään hän puikki metsään takaisin.

Kohta saapuivat veljetkin. Näille kotimieheksi jäänyt selitti saaneensa ankaran päänkivun, joten päivällinen oli jäänyt keittämättä. Hän ei kehdannut tunnustaa veljilleen, että pienoinen äijäpahanen oli hänet, suuren miehen, kipeäksi kolhinut.

Seuraavana päivänä jäi keskimäinen veli kotimieheksi, toiset kaksi menivät metsälle. Kun keitto valmistui, saapui ukko taaskin, pieksi pojan ja söi keiton suuhunsa. Tämäkin poika selitti veljilleen saaneensa päänkivun ja senvuoksi jättäneen ruuan keittämättä. Nuorin veli uskoi asian todeksi, mutta vanhin arvasi paikalla, mistä sairaus johtui, vaikka ei sentään mitään puhunut.

Kolmantena aamuna jäi nuorin veli vuorostaan kotiin. Ukko tuli taaskin keiton valmistuttua, rupesi elämöimään ja yritti lyödä poikaa, mutta poikapa tarttuikin nokkelasti sauvan toiseen päähän ja kiskasi sen ukon kädestä. Sitten alkoi hän sillä pehmittää ukkoa itseään.

Ukko kiljui kauheasti, mutta poika ei siitä välittänyt, löi vaan. Lupasipa ukko viimein näyttää hänelle tien minne prinsessat ovat kätketyt, jos vaan poika hänen henkensä säästää.

Silloin poika lakkasi lyömästä, sitoi ukon kädet selän taakse ja vei hänet ulos metsän laitaan. Siellä oli vahva tammikanto ja siihen hän ukon kiilasi parrastaan kiinni suusella rautakiilalla.

Kun veljet metsästä saapuivat, oli pojalla keitto valmis. Veljet söivät ja ihmettelivät itsekseen, millä pelin nuorin oli selkäsaunasta säästynyt. Mutta poika arvasi heidän ajatuksensa ja selitti miten hän heidän päänkipunsa aiheuttajan oli kantoon kytkenyt ja kuinka äijä henkensä lunastukseksi oli luvannut näyttää tien prinsessojen lymypaikkaan.

Veljet ihastuivat uutisista, päästivät ukon vapaaksi ja läksivät heti matkalle.

Ukko vei heidät metsään ja pari päivää siellä harhailtuaan saapuivat he yksinäiselle linnalle.

»Täällä prinsessat ovat kätkössä», sanoi ukko.

Veljet päästivät ukon omille teilleen, mutta itse he menivät linnaan sisälle. Eräästä salista löysivät he prinsessat. Nämä olivat niin peloissaan, etteivät ensin uskaltaneet puhua mitään, mutta kun nuorukaiset selittivät tulleensa heitä pelastamaan, tulivat he rohkeammiksi. He kertoivat, että linnan omistaja, heidän ryöstäjänsä, on hirveä, kolmipäinen jättiläinen, äärettömän voimakas, joka voi muuttaa itsensä miksi vain haluaa. Päivät se harhaili ympäri seutua tehden pahaa kaikkialla ja öiksi se aina palasi linnaansa.

Kun oli jo myöhäinen ilta ja jättiläinen oli pian palaava, pyysivät nuorukaiset prinsessoja kätkemään heidät johonkin sopivaan paikkaan, josta he sitten jättiläisen nukkuessa helposti voisivat käydä sen kimppuun. Prinsessat kätkivät heidät.

Puoliyön aikana saapui jättiläinen ja vainusi heti, että linnassa on vieraita.

»Ketä ovat vieraat?» jyrisi se. »Kutsukaa ne esiin, minun onkin aika nälkä.»

Mutta prinsessat vakuuttivat, että linnassa ei ole ketään ja selittivät että jättiläinen, kylillä harhaillessaan, oli saanut ihmisen hajua vaatteisiinsa, joka ei vieläkään ollut lähtenyt.

Jättiläinen oli väsyksissä, eikä viitsinyt jatkaa väittelyä. Se laskeutui levolle ja vaipui heti sikeään uneen. Silloin hiipivät nuorukaiset esiin ja vaivatta sen surmasivat.

Nyt olivat prinsessat pelastetut. Heti läksivät he paluumatkalle. Ilakoiden ja leikkien eivät he matkan pituutta huomanneetkaan.

Kuningas piti lupauksensa. Nuorukaiset saivat kukin prinsessan puolisokseen ja kuninkaan kuoltua perivät he valtakunnan.


Lähde: Pääskynen 1915, s. 256–260 (no 12)