Kolme sulotarta

Kolme sulotarta. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén

Selma näki kehdossaan,

pikku suullaan hymyellen,

tyytyväisnä soperrellen,

mitä muut ei huomaakkaan:

oli kaksi sulotarta,

Viattomuus, Hellyys; näin

nähdä saa ne kasikkäin

se, mi lempii Runotarta.

Lailla Kupidon nyt, mi

ensin kyyhkyin kanssa eli,

siskojansa hyväeli,

soker’nuolin leikitsi, –

Selma sulovieraitansa,

jotka siinä leijuvat,

kasvattaa hänt’ aikovat,

ilahduttaa ilollansa.

Kätösen hän heille suo:

Otsan painain otsaa vasten,

itkein, naurain lailla lasten,

jäävät nyt he kehdon luo.

Taivaan loiste huoneen täyttää;

lapsi kummeksii ja – nuo

kun ei enää suuta suo –

heidän muotoiseltaan näyttää.

Kehdon sai nyt liikkumaan

näkymätön henki vieno.

Aika vieri; kaunis pieno

ulos astui maailmaan.

Tanssiin häntä ihanaiset

sulottaret johtivat;

ihastuen tanssivat

hänen kanssaan nuorukaiset.

Kaikki kuiskaa: «Katsokaas!»

Punastuin hän kaunokaisin

voittoja saa sadoittaisin,

mutta kaikki – hukkaa taas;

vaan kun hän on seitsentoista,

sulotar nyt kolmas luo

liitää, umpun auki luo:

nyt – kas! – sulo Selma loistaa!

Viisaus nyt kuiskuttaa

hälle: «Kun on tyttösellä

mieli viaton ja hellä,

niin hän mielet liikuttaa.

Sulon säilyttääkses aina,

ollos viisas, iloinen!»

Selma mieleen neuvon sen

hyvin – liian hyvin painaa.

Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.