Kolme sulotarta

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kolme sulotarta.

Kirjoittanut Frans Mikael Franzén


Selma näki kehdossaan,
pikku suullaan hymyellen,
tyytyväisnä soperrellen,
mitä muut ei huomaakkaan:
oli kaksi sulotarta,
Viattomuus, Hellyys; näin
nähdä saa ne kasikkäin
se, mi lempii Runotarta.
Lailla Kupidon nyt, mi
ensin kyyhkyin kanssa eli,
siskojansa hyväeli,
soker’nuolin leikitsi, –
Selma sulovieraitansa,
jotka siinä leijuvat,
kasvattaa hänt’ aikovat,
ilahduttaa ilollansa.
Kätösen hän heille suo:
Otsan painain otsaa vasten,
itkein, naurain lailla lasten,
jäävät nyt he kehdon luo.
Taivaan loiste huoneen täyttää;
lapsi kummeksii ja – nuo
kun ei enää suuta suo –
heidän muotoiseltaan näyttää.
Kehdon sai nyt liikkumaan
näkymätön henki vieno.
Aika vieri; kaunis pieno
ulos astui maailmaan.
Tanssiin häntä ihanaiset
sulottaret johtivat;
ihastuen tanssivat
hänen kanssaan nuorukaiset.
Kaikki kuiskaa: «Katsokaas!»
Punastuin hän kaunokaisin
voittoja saa sadoittaisin,
mutta kaikki – hukkaa taas;
vaan kun hän on seitsentoista,
sulotar nyt kolmas luo
liitää, umpun auki luo:
nyt – kas! – sulo Selma loistaa!
Viisaus nyt kuiskuttaa
hälle: «Kun on tyttösellä
mieli viaton ja hellä,
niin hän mielet liikuttaa.
Sulon säilyttääkses aina,
ollos viisas, iloinen!»
Selma mieleen neuvon sen
hyvin – liian hyvin painaa.


Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.