Kongressin marssi

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kongressin marssi.

Kirjoittanut Edvard Valpas-Hänninen


Jo kutsu kuului Helsinkiin,
jo käytiin miehin kongressiin,
jo yhtyi naiset intosat
ja pohjalaijet uhkeat
jo kääntyi kansa Karjalan
ja Savon puolen suurimman,
myös Hankoniemen poika ties,
miss’ ompi Suomen onnen lies.
Jo aika koitti liittojen,
löi veljet käden kätehen. –
Nyt vapisevat kahlehet
ja murtuu kytkeet, vantehet,
kun yhdessä me rusketaan
ja sortajia pusketaam,
ja meille välkkyy vapaus
kuin kevätaamun kullastus.
Me oikeutta vaadimme,
ja työmme tuotteet otamme.
Kun niihin pantiin veremme
ja työssä juoksi hikemme,
kun kuihdutettiin henkemme
ja runneltihin itsemme,
niin vaivain suurten tuotannot,
myös meidän ompi ansiot.
Ne vielä rikkaat riistävät
ja ihmispedot imevät
niin, että puute meille jää
ja nälkä köyhää kirveltää,
myös kurja kuolla kesken saa,
sen jätteet niellä kolkko maa,
sen lapset jäädä itkemään
ja kirkuella kipeisssään.
Vaan kohta koittaa pelastus
ja lasten tuskain lakkaus,
saa äiti hetken vapahan,
sen pieno ruu’an, suudelman.
Jo siitä riemun laulu soi
ja köyhä entein ilakoi,
jo välkkää onni, olo uus’
ja uskona on toivekkuus.
Se miehet, naiset yhdistää,
ja yksi meill’ on määrän pää,
sen eestä esteet särjetään
ja sinne taistoin rynnätään.
Kun meidän yhteisvoimat lyö
ja liehuu lippu, liiton vyö,
niin totta ompi unelma
ja maailma on onnela.
Ja silloin annit jumalan
on kaikkein lasten maailman.
Mit’ ihanuutta luonto suo
ja rikkautta työmme luo,
ne nauttia saa ahkerat,
nää ihmistöiden raatajat.
Ja silloin kaikuu ylistys:
on työmies suurin ylimys!

Valpas.


Lähde: Työmies 2.1.1900.