Korkeimman oikeuden tuomio korvauksesta (KKO 1920 II 116)
14 p:nä. 116. Toiminimi A. Lilius Kurikan Käsityöläisyhdistyksen osuuskassaa vastaan korvausta kosk. jutussa. Kurikan KO:ssa lausui toiminimi A. Lilius, että Kurikan Käsityöläisyhdistyksen osuuskassa, jolta toiminimi 1915 vuoden kuluessa sotatarvetta varten oli ostanut sairasvaunuja tarpeineen 825 mk. hinnasta kappaleen, oli kirjeessä 17/11 samana vuonna toiminimeltä tiedustellut, voitaisiinko sen välityksellä samoilla ehdoilla kuin ennenkin myydä sairasvaunuja, joita osuuskassa voisi ottaa valmistaaksensa muun muassa seuranneella joulukuulla 40 ja tammikuulla 1916 50 kappaletta, minkä tarjouksen johdosta toiminimi välikirjalla 7/12 1915 oli Venäjän sotalaitokselle myynyt 27 sairasvaunua toimitettaviksi 4 viikon kuluessa välikirjan tekopäivästä ja kirjeessä samalta päivältä osuuskassalta tilannut mainitun määrän sairasvaunuja, joiden tuli olla vapaasti lastatut rautatievaunuihin Kurikan asemalla 7/1 1916; että osuuskassa sähkösanomassa 10/12 1915 oli toiminimelle ilmoittanut, ettei se voinutkaan valmistaa tilattuja sairasvaunuja sanottuun päivään, vaan otti ne teettääkseen ennen mainitun tammikuun loppua, minkä sitoumuksensa osuuskassa sittemmin kirjeessä 12/12 1915 oli vahvistanut; että toiminimi, jonka edelläkerrotun välikirjan mukaan tuli ostajalleen maksaa sakkoa 500 ruplaa, jollei määräaikaa noudatettu, sähkösanomassa viimeksi mainitun kuun 14 p:ltä oli ilmoittanut suostuvansa lykkäykseen, jos osuuskassa vaunujen hinnasta lyhentäisi sanotut 500 ruplaa; että osuuskassa samana päivänä päivätyssä sähkösanomassa oli kehoittanut toiminimeä pyytämään lykkäystä vaunujen valmistuksessa ja siis hyväksynyt toiminimen tilauksen sellaisenaan ja entisillä hinnoilla; että osuuskassa kirjeessä saman joulukuun 20 p:ltä oli pyytänyt sopimuksen täyttämisessä erinäisiä lievennyksiä, mitkä toiminimi kirjeessä saman kuun 22 p:ltä suurimmaksi osaksi oli hyväksynyt; että osuuskassa sittemmin sähkösanomalla 7/1 1916 oli peruuttanut hankintatarjouksensa, koskei lopullista sopimusta hankinnasta muka oltu saatu aikaan; ja että toiminimi, kun aika oli käynyt lyhyeksi, oli ollut pakoitettu heti muualta tilaamaan myymänsä 27 sairasvaunua ja niistä joutunut maksamaan yhteensä 25,925 mk., mihin nähden ja kun toiminimen siis oli täytynyt myymistään vaunuista maksaa 3,650 mk. yli asianosaisten välillä sovitun hinnan ja sitä paitsi suorittaa määrätty uhkasakko 500 ruplaa, toiminimi vaati osuuskassan velvoittamista toiminimelle maksamaan 3,650 mk. ja 500 ruplaa korkoineen. Kanteeseen vastatessaan väitti osuuskassa, ettei lopullista hankintasopimusta asianosaisten välillä ollut tehty, jonka vuoksi ja kun toiminimi kirjeessä 22/12 1915 oli luopunut vaatimuksestaan edellä mainittuun sovinnaissakkoon nähden, osuuskassa anoi kannetta hylättäväksi. KO on päät. 11/11 1916 siinä mainituilla perusteilla hylännyt kanteen. Waasan HO katsoi tuom. 31/10 1918 selvitetyksi, että Kurikan Käsityöläisyhdistyksen osuuskassa kirjeessä 17/11 1915 oli tarjoutunut toiminimelle hankkimaan 6 kuukauden kuluessa yhteensä 350 sairasvaunua samoilla ehdoilla kuin edellisetkin toiminimelle lähettämänsä vaunut; että toiminimi tämän johdosta kirjeessä lähinnä seuranneen joulukuun 7 p:ltä oli osuuskassalta tilannut 27 sairasvaunua toimitettavaksi tammikuussa 1916; että toiminimi sittemmin kirjeessä sanotun joulukuun 9 p:ltä oli lähemmin ilmoittanut tilaamiensa vaunujen ja niiden kaluston laadun; ja että osuuskassa kirjeessä saman kuun 20 p:ltä oli selittänyt millä ehdoilla osuuskassan puolesta voitiin ryhtyä hankintaan; mutta kun toiminimi vastauskirjelmässään useinmainitun kuun 22 p:ltä oli tilauksensa ehdoksi pannut, että vaunuissa tuli olla rasvarasia ja soihdut, joita tarpeita osuuskassa vastakerrotussa kirjeessään ei ollut suostunut vaunuihin laittamaan, eikä toiminimi jälestäpäinkään ollut tuosta vaatimuksestaan luopunut, HO katsoi, ettei lopullista hankintasopimusta kysymykseen tulleista 27 sairasvaunuista asianosaisten välillä oltu saatu aikaan, sekä jätti sen vuoksi jutun KO:n päätöksen lopputuloksen varaan. KKO: Ei muutosta.