Korpien raatajat
| Korpien raatajat. Juhlaruno Suup. 4:ssä L. S. ja U. juhlissa 1908. Kirjoittanut Simo Korpela |
I
[muokkaa]- Näet temppelin tuolla. Sen juurella kansa,
- Omat isämme ja äitimme nukkuu.
- Puun alla he huokaavat vaivoistansa,
- Puun latvassa käköset kukkuu.
- Nimet unholan kirjoihin aika jo siirsi
- Tuon raatajapolven vapaan.
- Mut ainiaaks’ siltä he nimensä piirsi
- Tähän maahan ja kansamme tapaan.
- Tämä maa oli lettoista rummakkosuota,
- Kun työnsä he, ahkerat, alkoi,
- Avun antoa eivät he kruunulta vuota,
- Nevat itse he pelloiksi halkoi.
- Hiki-otsin he karvasta pettua syöden
- Sai peltoa korvesta vääntää,
- Tätä peltoa, jota nyt leikkiä lyöden
- Heidän lapsensa kylvölle kääntää.
- Ei auringon noususta auringon laskuun
- Pois ehtinyt työstänsä kukaan,
- Silt’ ehtoolla niukka on saalis taskuun,
- No, paljon ei vaadittukaan.
- Usein palkaksi jäi vain oljet ja vehneet,
- Yön halla kuin haukkeli jyvät.
- No miksi ei työstä he lakkoa tehneet?
- Oli siihen he liiaksi hyvät.
- Käsivarttensa voimaan ja Jumalan tahtoon
- He luotti, ei juonehen halpaan,
- Ain’ ollen valmisna työhön ja ahtoon
- Ja torvien kutsuissa kalpaan.
- Ja puhteita pitkiä talvisten iltain
- He henkensä virkeheks’ vietti,
- Ja veisteli ansaita aattehen siltain
- Ja taivahan tahtoa mietti.
- Niin jättivät meille he raivatut luhdat
- Ja viljaa kasvavat pellot.
- He jättivät saunat ja aitat ja huhdat
- Ja kirkot ja kirkonkellot.
- He jättivät lempeät laulut ja sadut,
- Pyhät kirjat ja katkismukset.
- Niin hiihtivät meille he onnehen ladut
- Ja sitoivat jalkaamme sukset.
II
[muokkaa]- Käy, jälkeisö, kunnolla viitottu ties,
- Ja hoitaos perintös niinkuin mies!
- Viel’ olkoon se kauniimpi jäädessä meiltä,
- Kuin itse saimme sen heiltä.
- Mut työhön, niin työhön se velvoittaa,
- Sanat suuret ei korpia viljaviks’ saa,
- Niin ruumihin työhön ja hengen työhön,
- Sit’ ilman me uuvumme yöhön.
- Isät raivasi meille jo rintavat maat
- Ja syrjihin soitten hakkasi haat.
- Me suurentakaamme ne pellot ja aumat
- Ja karjain mylvivät laumat.
- Takamaille sa raatajan-katsanto luo!
- Siellä valkean sammalen peitoss’ on suo,
- Siell’ aarteita piiloss’ on sammalen alla,
- Siell’ liikkuupi nyt vain halla.
- Pois turhuuden loisto ja harsot ja muut!
- Ja kourahan kuokat ja kohennuspuut!
- Ja kaivamaan suost’ esiin viljojen kultaa
- Ja polttamaan rahkasta multaa.
- Taas kauniimpi, kalliimpi on isänmaa,
- Kun peltona kaikki sen suot rehottaa,
- Kun kyntäjä niitäkin kylvölle auraa
- Ja ne kasvavat ruista ja kauraa.
- * * *
- Käy, jälkeisö, kunnolla viitottu ties!
- Ja hoitaos perintös niinkuin mies!
- Mut työtä kun teet varaks’ ruuan ja vaatteen
- Älä unhota kylvöä aatteen!
- Meill’ laaja on henkinen viel’ erämaa,
- Oi koska sen viljalle raivatuks’ saa!
- Viel’ aarteita paljon on sammalen alla,
- Ne hoitaa nyt vaan halla.
- Pois arkuus ja toivoton hervottomuus!
- – Joka päiväll’ on neuvo jos vaarakin uus. –
- Käy viisautt’ tietojen lähteillä juomaan!
- Käy aatteita saamaan ja luomaan!
- Kysy paljon, mut aattele viel’ enemmän,
- Niin huomaatpa seikkojen selviävän,
- Ajun voimia huomaat sä löytyvän sulia
- Perin tuhmaksi ain’ ivatulla.
- Niin pystyt sä itseäs hallitsemaan,
- Ja arvoa muiltakin ansaitsemaan.
- Niin tottakin kuulut sa kansojen joukkoon,
- Et jähmety jäämeren loukkoon.
- Taas kauniimpi, kalliimpi on isänmaa,
- Tääll’ arvonsa tieto kun kaikilta saa.
- Taas kirkkaammin kaikuvi kansani kieli,
- Ja kirkkaampi kansan on mieli.
- * * *
- Käy, jälkeisö, kunnolla viitottu ties!
- Ja hoitaos perintös niinkuin mies!
- Kykys henkiset kirkasta, Luojalta saadut!
- Jos et, sinä kansana kaadut.
- Tääll’ uskottomuutta on vaaraksi maan,
- On korpia raakuuden turmiokkaan,
- On puolueraivoa veljien kesken,
- On sortoa orvon ja lesken.
- Alas huudetaan usko. Oi käyköhön niin!
- Alas tulkoon se mieliin kylmentyviin!
- Alas töllihin pieneen ja linnahan suureen!
- Alas toimen jok’ainoan juureen!
- Alas veljesrakkautt’ elvyttämään!
- Ja oikeutt’ orpojen selvittämään!
- Ylös saamahan rahkasta sydämen kulta
- Ja kasvulle luomahan multa.
- Niin poistuvi raakuus ja valhe ja yö
- Ja onneks’ on oppi ja tieto ja työ,
- Niin, meillä on voimaa, jos meillä on usko.
- Se onnemme aamun on rusko.
- Taas kauniimpi, kalliimpi on isänmaa,
- Tosi jumalanpelko kun tääll’ asustaa.
- Oi heliämmin soikaa te kirkkojen kellot,
- Ett’ elpyisi sydänten pellot!
Lähde: Korpela, Simo 1914: Elämän keskeltä: uskonnollisia runoja. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.