Kosia

Kosia *). Kirjoittanut anonyymi

Mielessänipä minä kannan

Murheen, jokapa on jo vanha;

Eikä ykskään nyt taijak auttaa,

Paihti sinä, ja sinun kautta.

Niinpä tämäkin liika vaiva

Syämmeni jo pohjat kaivaa;

Enkä tiijäk mitäs mun puuttuu,

Mielessänipä kaikki muuttuu.

Yö on kolkko, ja päivä kylmä;

Mutta, kultuein, sun silmä –

Sepä lämmittää mun mielein,

Ja mun soattaapi ilon tielle.

Sie oot kaunis, ja sie out koria,

Sie out nuori ja varsin soria!

Ilmankos niinpä minä soisin

Jolta, seurassais, aina oisin.

Sie out linkki, ja sie out nöyrä;

Minä vanha, ja selkäin köyrä.

Niinmä vannon – ett’en mä taijak

Tulla aikoin, ell’emme naijak.

Rupeek vaimokseni mullen!

Annan ihteni, ijäks’, sullen.

Siitt’ ois onni ja lykky koissa,

Murheet painuisi kaikki poisi.

Kuules kultainenpa neitti!

Mitäs sanoisi sun äitis,

Jos me uskalsimme pyyteä –

Peästä, naimisilla, yhteen?

No, niin annetaanpas sitten suuta!

Sepä alku, ja siitten muuta. –

Kirkollenkipä siitten käyvään,

Tehhään kaikkipa temput täyven!

Siitt’ ei sanomista oisi kelleen,

Jotta joutuipa kovin välleen;

Sillä aikaansak kuhik voatii,

Ell’ei tytti jo kätkyyn soatiin.

*) Lauletaan kuin: ”Under bröstet bär jag en smärta” &c. Äsken painettu kirjassa ”Sampo,” p. 55.

Lähde: Suomi 22.5.1847.