Kosken rannalla (Soini)
| Kosken rannalla. Kirjoittanut Lauri Soini |
- Astelen päivän lasketessa
- kohisevan kosken rantaa.
- Raskas niinkuin rannan hiekka
- on minun kaihoni kantaa.
- Keltapäisiä kukkia kasvaa
- kosken kohinassa.
- Mielelleni vilpastusta
- olen minä hakemassa.
- Oi, miten sorjia niemekkeitä
- vetonen kierrättelee!
- Oi, miten neitoset nuorten miesten
- mieliä viehättelee!
- Kaihon katkera katseeni kääntyy
- keltapäähän kukkaan.
- Oi, kun ne haaveet ja nuoret toiveet
- haihtuivatkin hukkaan!
- Saaren rannalla vuolas virta
- erkani kahteen haaraan.
- Kulta kun jätti, mun mieleni rauha
- joutui suureen vaaraan. –
- Istuin kosken partahalle,
- aatos yhä juoksi,
- meni yli vetten ja kukkuloitten
- entisen heilin luoksi.
- Niinkuin kosken pyörrenielu
- kierivi kallion viereen,
- niin minun entinen heiliseni
- alati muistuvi mieleen.
- Vaaleapäinen on kuihuva laine,
- vaan on pohja musta.
- Minä haen tuimista taisteluista
- surujen unhotusta.
- Koskesta vierivi kuohuva laine
- suvannon tyyneen veteen.
- Oi, jospa surujeni pyörtehistä
- riemuja koituisi eteen!
- Suvannon kalvoon siintävä kukka
- kuvansa kauniin päilyy.
- Vielä ne mullakin nuoret toiveet
- mielessäni säilyy.
Lähde: Soini, Lauri 1902: Kansa ja kannel. Minervan kirjakauppa, Helsinki.