Kosken rannalla (Soini)

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kosken rannalla.

Kirjoittanut Lauri Soini


Astelen päivän lasketessa
kohisevan kosken rantaa.
Raskas niinkuin rannan hiekka
on minun kaihoni kantaa.
Keltapäisiä kukkia kasvaa
kosken kohinassa.
Mielelleni vilpastusta
olen minä hakemassa.
Oi, miten sorjia niemekkeitä
vetonen kierrättelee!
Oi, miten neitoset nuorten miesten
mieliä viehättelee!
Kaihon katkera katseeni kääntyy
keltapäähän kukkaan.
Oi, kun ne haaveet ja nuoret toiveet
haihtuivatkin hukkaan!
Saaren rannalla vuolas virta
erkani kahteen haaraan.
Kulta kun jätti, mun mieleni rauha
joutui suureen vaaraan. –
Istuin kosken partahalle,
aatos yhä juoksi,
meni yli vetten ja kukkuloitten
entisen heilin luoksi.
Niinkuin kosken pyörrenielu
kierivi kallion viereen,
niin minun entinen heiliseni
alati muistuvi mieleen.
Vaaleapäinen on kuihuva laine,
vaan on pohja musta.
Minä haen tuimista taisteluista
surujen unhotusta.
Koskesta vierivi kuohuva laine
suvannon tyyneen veteen.
Oi, jospa surujeni pyörtehistä
riemuja koituisi eteen!
Suvannon kalvoon siintävä kukka
kuvansa kauniin päilyy.
Vielä ne mullakin nuoret toiveet
mielessäni säilyy.


Lähde: Soini, Lauri 1902: Kansa ja kannel. Minervan kirjakauppa, Helsinki.