Kosken voittaja kertoo

Kosken voittaja kertoo Kirjoittanut Emil Virtanen

Jo saapui keskikesä Pohjan maille,

ja valo läikehtivi läpi yön.

Jäi avaruus jo silmiänsä vaille,

kun rusko punertavi vuorivyön.

Se värihelmaa heittää pilven takaa

ja kauniin hämyvaipan levittää,

se tuolla tunturia vasten makaa

ja tuolla vedenpintaan väräjää.

Vain kosken kohu kuuluu lakkaamatta

ja rikkoo hiljaisuutta raukeaa.

Ei Niva viihtyä voi riehunnatta;

sen uhma kasvaa, uutta voimaa saa.

Sen vesimassa valkoharjoin kiitää

kuin tunturi tuo paha isä ois,

ja koski – tytär, kodista mi liitää

mielalain kiihkotessa kauas pois.

Niin aamuun saakka koski yksinänsä

voi kerskua: mä olen mahtava!

Mut sitten nähdä saa se käskijänsä,

mi tanhualle astuu tuvasta.

Jos katseen luomme heistä yhteen vaikka,

pääpiirteet kaikista jo selkenee:

on täällä heidän jylhä synnyinpaikka,

ja jylhyys heissäkin myös vallitsee.

Mies vankka niinkuin metsän ikihonka;

on kädet, kasvot purrut ahava.

Kas, silmäkulmat – niinkuin pilvenlonka.

Myös käynti kertoo miehen voimasta.

Hän astuu pehmeen pihanurmen yli...

Ja kerää kalastajan kampsujaan,

ja sitten rantaan painuu, täynnä syli...

Hän veneen työntää virtaan kuohuvaan.

Ah, miten katsellessa mieli palaa

noin laillaan kosken voimaa uhmata.

Mut arvasiko mies sen, mitä salaa

mun liikkui juuri ajatuksissa?

En tiedä. Mutta kosken rannikolla

hän huutaa kalliolle tänne päin:

– Jos tarvitsee, voin kyytimiesnä olla,

kun lähden tästä kosken yli näin.

Mä istun venheeseen. Hän alkaa soutaa.

Voi, miten virta vetää myötäiseen!

Se tahtoo meidät pyörteisiinsä noutaa

ja painaa veden alle kuohuineen.

Mut eipä sille perään anna miesi,

vaan kiskoo aironvedoin jäntevin.

Hän hyvin kosken oikuttelut tiesi

ja sai taas valppautta silmihin.

Vaan Nivan kuohun yli päästyämme

hän katsoo kalliolla seistessään,

kun koski meurailevi edessämme...

Nyt nostaa päätään, pyyhkii hikeään.

Ja hetken päästä alkaa tarinansa.

On siinä omaa, toisten elämää.

Se näyttää miten Pohjolassa kansa

yön vallasta jo valoon rynnistää.

1935

Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.