Koston päivä

Koston päivä. (Mukaan latinaisen laulun: Dies iræ.) Kirjoittanut Tuomas Celanolainen

Koston päiv’ on julma, suuri,

Silloin murtuu luonnon muuri,

Tietäjät näin lausuu juuri.

Silloin kaikki hämmästyvi,

Luodut kaikki peljästyvi,

Tuomari kuin ilmestyvi.

Enkelit ne torvellansa

Kutsuu kuolleet haudoistansa

Saamaan palkan Luojaltansa.

Luonto, kuolo kauhistuvi,

Syntis-parka surkastuvi,

Tuomari kuin julmistuvi.

Luku silloin lasketahan,

Teot tarkoin tutkitahan,

Kaikki kyllin kostetahan.

Ja kuin päätös annetahan,

Pahat silloin rangaistahan,

Hurskahat ne armaitahan.

Kuinkas, kurjat, vastannemme,

Kuinka puoltamme pidämme,

Ken on puollusmiehenämme?

Herra suuri voimallinen,

Ole mulle armollinen,

Tuomarini turvallinen!

Vaikk’ on kaikki kirjassasi,

Kuitenkin sä armostasi

Armahtele lapsiasi!

Jeesu armias, tuskallasi

Ostit mun ja vaivallasi,

Ota siis nyt kansahasi!

Verta tähteni hikosit,

Jumaluudestas’ erosit,

Kuoleman väen kirosit.

Keksithän Marian huolen,

Muistit ryövärinkin puolen,

Muista minutkin, kuin kuolen!

Ansiot’ ei ole mulla,

Vaan on armoa sinulla,

Anna mun tyköösi tulla!

El’ eroita karjastasi,

Laske lammaslaumahasi

Oikialla puolellasi!

Ilkiät ulos sä heitä,

Katuvia, Herra, meitä

Kurjia poveesi peitä!

Viimeksi rukoilemalla

Pyydän, että hurskaalla

Suot mun kuolla kuolemalla.

A. O[ksanen].

Lähde: Suometar 14.9.1852.