Kotia jouluksi
Ulkoasu
Kotia jouluksi. Kirjoittanut Immi Hellén |
- Juna kiitävi halki maisemain,
- sen on edessä hihkuva hepo.
- Ja Antti ja Annipa matkallaan
- koko päivän vaunussa istua saa,
- ja työtä nyt seuraa lepo.
- Niin, sinne ne jäivät kuin jäivätkin
- kivimuurit ja kaupungin kadut.
- On vastassa maaseutu herttainen,
- on hanki jo peitteenä peltojen
- ja hangella suksen ladut.
- Se päivä on pitkä kuin nälkävuos,
- ah, voi, sitä junaraukkaa!
- Se mankii kuin kärpänen tervassa,
- vaan varsinpa toisella vauhdilla
- ne aatokset edellä laukkaa.
- Ne kulkevat kotiin kaivattuun,
- ne ovat jo perillä siellä.
- Ne astuvat tupaan valaistuun
- ja juhlivat juurella joulupuun –
- vaan juna se viipyy tiellä.
- Toki loppuu se aika pitkäkin,
- kas, tuossa on pysäkki tuttu!
- Ja Paavo on edessä pysäkin,
- sama suussa on piippunysäkin,
- sama yllä on sarkanuttu.
- Vaan kussa on hepo kotoinen
- ja missä on turkit ja reki?
- Kun juna on poistunut jyryllä,
- tuo tammansa Paavo pyryllä,
- ja kaaren se kauniisti teki.
- Nyt tamma se lapsille hörhöttää
- ja nostavi etujalkaa.
- Ei pety se lainkaan laskussa:
- on Annilla sokerit taskussa.
- Ja sitten se kyyti alkaa.
- Ei ennätä Paavo vastata,
- niin monta on, kysymystä:
- »Isä, äiti ja siskot?» – »Hyvin ne voi,
- Ja Pentti jo kuusenkin kotiin toi,
- ja kyllä on aitassa kystä.»
- – »Kai paljon jo olette oppineet
- te siitä, kun saattelin tähän?
- – Ka, kyllä se tamma nyt jaksaakin! –
- Kentiesi jo osaatte saksaakin?»
- – »No, ainahan sentään vähän.»
- »Kas, tamma se tietää kiireemme. –
- Sua tuttava metsätieni!»
- Vaan Paavo: »Ne kiireet on omiakin,
- no, vaikkapa nyt sen jo sanoisin:
- sill’ on pilttuussa varsa pieni.»
- Ja lapset ne riemusta hypähtää.
- »Kai rekehen sentään jäätte?»
- – »Sanos, onko se emonsa näköinen,
- sanos, onko sen otsassa tähtönen?»
- »Ka, sittenpä itse näätte.»
- On tammalla kulkuset luokassa
- ja ne lauluja lapsille soivat.
- Ja hongat ne metsässä myhäilee
- ja kuusikko runoja kyhäilee,
- illan tähtöset karkeloivat.
- Kotimetsähän tässä jo humajaa,
- on tuttuja kannotkin lahot.
- Kotivainion tuolla on veräjä.
- Sinä uinuva kallio, heräjä!
- Ja tässä on mansikka-ahot.
- Luo porrasten tamma jo pysähtyy.
- Joku puistavi turkista lunta.
- Ja pian he ovat kuin paulassa:
- käsivartta on monta jo kaulassa –
- tää totta – vai taivaista unta?
1913.
Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.