Siirry sisältöön

Kotiliesi

Wikiaineistosta
Kotiliesi.
(Lausuttu erään ystävän häissä.)
Kirjoittanut Antti Mäkinen


Mik’ on tää tunne outo, lumoovainen,
Mi sydäntäni polttaa, virkistää?
Se oisko tuli puhdas, jumalainen,
Mi sydämmehen toisen yhdistää?
Mik’ äidin rakkautta syvemmillä
Siteillä sielun sitoo sieluhun?
Mi hiilillänsä ikihehkuvilla
Sydämmet sytyttävi riemuhun?
Se lempi Jumalan on istuttama
Miehen ja naisen nuoreen sydämmeen;
Se liekki Jumalan on puhaltama
Tuleksi kotilieden hiilukseen.
Koti – niin, oma koti! sana armas
Se sielullemme suloutta suo –
Vaikk’ oiskin moni kyynel muutoin karvas,
Niin siinä sydän lohdutusta juo.
Mutt’ei oo pysyväinen lempi mainen,
Ei koti, onni ihanaisinkaan
Meit’ auta, jollei lempi jumalainen
Saa pyhittää sit’ ikihehkullaan.
Jumala itse rakkaus on pyhä,
Hän meille antaa lemmen pysyvän,
Hänestä vuotaa lemmenvirta yhä
Synnyttäväinen ikielämän.
Jumalan pyhän lemmen ahjoss’ aina
Viritelkää uutta lemmen valkeaa,
Kun myrskytuulin tahtoo tukahuttaa
Sielunne lemmen tämä kylmä maa!


Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.