Kotini (Oker-Blom)
| Kotini. Kirjoittanut Max Oker-Blom |
- Oi, koti! Siellä päivän näin.
- Ens’ onnenmaja elämäin.
- Mun alla orren armaan sen
- löi ensi lyönnit sydämen.
- Mun siellä liekkui kehtoni
- ja helma hellä rauhoitti.
- Ja siellä ensi sanatkin
- ma lapsen suulla sopersin.
- Ja lemmen lausehia vain
- ma osakseni siellä sain.
- Mua katse kaitsi lämpöinen
- kuin paiste armaan päivyen.
- Ma siellä mielin riemuisin
- ens’ lapsenkengät kulutin.
- Ja kevät kirkas nuoruutein
- jäi muistelmana mielehein,
- mi pitkin elontaivalta
- voi lämmittää ja valaista.
- Se armas, pesä pehmoinen,
- mi kalliin kylvi siemenen!
- Siell’ äidin käsi tukenain
- ja isän neuvo oppaanain
- ens’ astuin elon askeleet,
- tasaiset onnen taipaleet.
- Mun kotin’ – köyhä, rikasko –
- ain’ oli onnen kammio.
- Sen leipä muita mieluisin,
- jos runsas vaiko niukkakin.
- Sen surut pian haihtuvat,
- vaan ilot ylen ihanat.
- Niin, koti, sana armainen!
- Kuin lujin sitein ihminen
- on sydämin ja sieluineen
- sidottu siihen turpeeseen,
- mi mieleen lapsuusmuistot luo
- ja isän, äidin kuvat tuo!
Lähde: Oker-Blom, Max 1915: Kotitanhuvilla. Lapsille omisti Tohtori-Eno. Suomeksi sovitti I. H. Otava, Helsinki.