Kouluhallituksen kiertokirje kommunistien kiihotuksesta 3

Wikiaineistosta


N:o 553
KOULUHALLITUS
Helsingissä, lokakuun 14 päivänä 1932.


  K i e r t o k i r j e   kaikille kansakouluntarkastajille.

Etsivä keskuspoliisi on yksityistapauksia selostavassa kirjelmässään viime elokuun 26 päivänä ilmoittanut Opetusministeriölle, että kommunistinen liike on jo kohta kahden vuoden ajan työskennellyt salaisen n.s. pioneerityön juurruttamiseksi m.m. kouluihin ja että mainittu pioneerityö on suunniteltu järjestettäväksi siten, että sitä voi kussakin koulussa johtaa yksi ainoa salainen ohjaaja. Kun on vaikea poliisitoimin päästä käsiksi mainittuihin ohjaajiin, niin Etsivä keskuspoliisi, joka ei ole voinut puuttua valvontatoiminnassaan koulujen sisäiseen elämään, on kirjeessään huomauttanut, että kouluihin suunnitellun kommunistisen lastentoiminnan ehkäiseminen voi parhaiten tapahtua opettajiston myötävaikutuksella, ja että ulkopuolisten ohjaajien edesvastuuseen saattamisen onnistuminen edellyttää, että opettajisto antaa kysymyksessäolevassa suhteessa tekemänsä havainnot Etsivän keskuspoliisin tietoon.

Tämän johdosta Kouluhallitus, Opetusministeriön viime syyskuun 21 päivänä antamaa ohjetta noudattaen sekä viitaten marraskuun 28:ntena 1931 päivättyyn kierokirjeeseensä, kehoittaa Teitä sopivaksi katsomallanne tavalla ensi tilassa huomauttamaan koulujen opettajistolle, että niiden on käytettävissään olevin keinoin huolehdittava kommunistisen kiihoitustyön ehkäisemisestä kouluissa ja viipymättä saatettava Etsivän keskuspoliisin tietoon havaitsemansa seikat, jotka ovat omiaan edistämään kiihoitustyön ohjaajien edesvastuuseen saattamista.


Kouluhallituksen puolesta :
Ylijohtaja OSKARI MANTERE


Osastopäällikkö A. J. Tarjanne


Lähde[muokkaa]

  • Kansallisarkistossa oleva kouluhallituksen kansanopetusosaston II arkiston sidos Dc:1 kiertokirjeet 1929–1933.