Kouluhallituksen kiertokirje todistusten kaavasta 1931

Wikiaineistosta

KOULUHALLITUS

Helsingissä,

tammikuun 3 päivänä 1931.

N:o

Kaikille kansakoulujen tarkastajille.


  Kouluhallitus on tänään tapahtuneessa esittelyssä, ottaen huomioon m.m. muuttuneet olot, maalaiskansakoulujen lisääntymisen sekä näiden tarkastajain kansliatyön kasvamisen ja heidän kokouksessaan lausutun toivomuksen päättänyt poistaa sen aikaisemmissa oloissa tarpeellisen määräyksen, että kansakouluntarkastajan on kansakoulun päästötodistuksessa allekirjoituksellaan todistettava, "että se oppimäärä, joka tässä kansakoulussa oikeuttaa päästötodistuksen saamiseen, vastaa nykyään voimassa olevaa kansakoulun oppimäärää." Kouluhallituksen maaliskuun 31 päivänä 1926 vahvistama kansakoulun päästötodistuksen kaavake on näin ollen ilman mainittua todistusta ja allekirjoitusta edelleen toistaiseksi voimassa.

Samalla Kouluhallitus on katsonut asianmukaiseksi huomauttaa,

1) että, mikäli kouluilla on 31/3 1926 vahvistettuja päästötodistuksen kaavakkeita, irtonaisina tai jäljennöskirjoissa, niitä voidaan edelleenkin käyttää, pyyhkimällä pois mainittu todistus;

2) että kansakouluntarkastaja on luonnollisesti edelleenkin, milloin hän katsoo siihen riittävää syytä olevan, oikeutettu ja velvollinen toimimaan päästötodistuksen antamisen ehkäisemiseksi sekä tarpeen tullen kääntymään asiassa Kouluhallituksen puoleen; ja

3) että muutos koskee vain päästötodistusta eikä suinkaan yksityisoppilaalle kansakoulukurssin suorittamisesta annettavaa virallista todistusta.

Tämän Kouluhallitus Teille tiedoksi ja asianomaisten tietoon saatettavaksi ilmoittaa.


Kouluhallituksen puolesta:
Ylijohtaja OSKARI MANTERE


Osastopäällikkö A. J. Tarjanne


Lähde[muokkaa]

  • Kansallisarkistossa oleva kouluhallituksen kansanopetusosaston II arkiston sidos Dc:1 kiertokirjeet 1929–1933.