Koulutaival
Ulkoasu
Koulutaival Kirjoittanut Otto Manninen |
- Mies ajoi taivalta talviyön,
- pään päällä korkeat tähdet
- ne tuikki kuin tutkien: minne, mies,
- ylen varhain yöllä jo lähdet?
- – Te kohtalon korkeat tähdet, en
- minä lähde, vain olen saatto.
- Sois valkenevan, sois valkenevan
- tien laaksoista lapselle taatto.
- Reen perässä pienoinen matkamies
- vain uinui lämmintä unta.
- Havulehviltä hahtuvat leijaillen
- loi nukkujan luomille lunta.
- Uni onnenlämmin – viel’ olematon
- oli ongelma: kunne on tieni?
- Pian pitkä taival on takana päin –
- se oliko vain uni pieni?
- Yhä vuodesta vuoteen ohjasit noin
- käsin varmoin ne kouluretket,
- kodin kultaisen mailt’ eron haikean
- ja riemuisat palaushetket.
- Monet valvoit ne talviset taipaleet,
- oli parrassa pakkasen kuuraa,
- mutt’ utuiset toiveet ne tornejaan
- niin kauas, niin kauas muuraa.
- Mitä toivoit niin, mihin uskoit niin,
- mihin kaipaus niin oli suurta,
- siell’ että kaukana kasvattaa
- sa hennoit herkintä juurta?
- Mikä lupaus loisti, ett’ uskaltaa
- oman oudoille teille raskit?
- Kera suurten tuntemattomain
- mitä suurta laskua laskit?
- Nyt päättyi päivies haave ja työ,
- työ raskas raatajan harmaan.
- Nyt ummess’ on silmä, jok’ ohjasi tien,
- kun uinahdin turvaas varmaan.
- Nyt laaksoista lähdet, on loppunut
- elon taival, Jumalan koulu;
- jo vapaus joutui vaivoista maan,
- lepo vain, koti, juhla ja joulu.
- Unt’ uinut syvää nyt, matkamies,
- mutt’ uinuos turvaisasti.
- Joku Suuri ja Korkea ohjaa ties,
- sen ohjaa perille asti.
- Ajat uinuen kotihin kaukaiseen,
- on kulmilla kuoleman kuuraa,
- mut torneja toivojen korkeain
- sisin sielujen kaipaus muuraa.
Lähde: Manninen, O. 1938: Matkamies: runoelmia. WSOY, Porvoo.