Kreikalle 1819
| Kreikalle 1819. (Don Juanin 3:nnesta laulusta.) Kirjoittanut George Gordon Byron |
- Te Kreikan maat ja Kreikan veet,
- miss’ Sapphon laulu hehkuun nousi,
- miss’ sukes uljaat ihanteet,
- ja Foibos kiiti, Delos sousi,
- te maat, miss’ aurinko on vaan
- ja kesätaivas ennallaan!
- Ei Teon huilun helkkinää,
- ei Kion sotaharpun kieltä
- nyt raiu kotirannat nää;
- vain vierasten ne viehtää mieltä,
- ja kohti länttä kajahtaa
- pois kauas »Onnen saarten» taa.
- Maraton, vesiin kuvastuin,
- on vielä alla vuoren harmaan;
- oi, hetken siellä uneksuin
- taas vapaaks muka Kreikan armaan:
- Kun Persialaisten haudan näin,
- en luullut orjaks itseäin.
- Siell’ istui luona Salamiin
- maanvaltias, miss’ aaltoo raumat;
- hän laivat luki tuhansiin,
- vei kansoin taistoon sotalaumat:
- ne kaikki tarkastukseen tuo, –
- kun joutui yö, miss’ oli nuo?
- Miss’ ovat nuo? Ja minne, oi,
- jäit, maani? Rannat, vetten pinnat
- nyt voittolauluja ei soi, –
- ei syki enää sankarrinnat!
- Ja itse lyyra, pyhä, sun,
- se vaipunut on käteen mun.
- On jotain toki seutuvin,
- miss’ asuu orjat pontta vailla,
- jo hävyntunto jonkunkin, mun
- polttaa posket lieskan lailla,
- näet laulajall’ on puna vaan
- ja kyynel kohtalolle maan!
- Vain häpeäänkö jäämme niin
- ja itkuun? – Isät vuoti verta.
- Maa, nosta eloon, aseisiin
- nuo Spartan urhot vielä kerta!
- Kolmestasa’asta kolme suo:
- Thermopylain he uuden luo!
- On vainaat vait? – Ei herää ken! –
- Oi, ei, – soi ääni kumpuin yöstä,
- kuin kosken pauhu kaukainen:
- »Elävät, nouskaa orjantyöstä!
- Vain yks jos nousee, tulemme!»
- Mut elävät, – on vaiti he.
- Ei, turhaan! – Malja tuotakoon:
- Sä läiky, Samosviini vainen!
- Rypäle verta vuotakoon,
- ja käynöön taistot turkkilainen.
- Hän tietää antaa iskujaan,
- me maljoin ottelemme vaan.
- Pyrrhiche-tanssin tahti soi, –
- mut Pyrrhon falangi ei loista!
- Kaks muinaisleikkiä, mut oi,
- jäi unhoon miehekkäämpi noista!
- On kirjaimistos entinen, –
- vai orjille toi Kadmos sen?
- Ei, samolaista pikariin!
- Se rypäle se sulon antoi
- Anakreonin säveliin:
- Tyrannin iestä hänkin kantoi,
- – Polykrateen, – mut käskijän
- ties edes Helleeniksi hän!
- Kas, Kersoneson vallanmies
- ol’ uljain vapauden pylväs.
- – Tyranni? – niin: Miltiades!
- Taas mies jos syntyis yhtä ylväs,
- mi despoottina lujempaan
- kiristäis yhdyssiteet maan!
- Ei, samolaista pikariin!
- Jäi Pargan vuorihin ja Suulin
- viel’ uljas heimo kätköksiin;
- ne muinais-doorilaisiks kuulin:
- Sielt’ esiin taimi nouskohon,
- mi Herakleidein kantaa on!
- Äl’ luota Frankkein apuhun,
- on valtain tarjouksissa pettuus.
- Ei, oma olkoon miekkas sun!
- Pian kilpes Latiinien kettuus
- ja Turkin hurjuus riistäis pois,
- vaikk’ kuinka leveä se ois.
- Ei, samolaista pikariin! –
- Mut kun nään impein ilonvietteet
- ja katson silmiin säihkyviin,
- mua verta itkettää vois mietteet,
- ett’ imettää vain orjaa saa
- nuo rinnat, jotka puhkeaa.
- Veet Sunionin ärjähtää: –
- Sen marmorpaaterolla tuolla
- tahtoisin purkaa tunteet nää
- ja niin, kuin joutsen, lauluun kuolla.
- En suostua voi orjuuteen, –
- ei, mereen malja viinineen!
Lähde: Juva, Valter 1926 [1916]: Sata runoa: valikoituja maailmankirjallisuudesta. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.