Kuin kuolleet lehdet
| Kuin kuolleet lehdet Kirjoittanut Kaarlo Sarkia |
- On suuret unet rinnassamme soineet,
- mut yhtään niistä emme täyttää voineet.
- On meidät kahlehdittu kohtaloomme,
- vain raunioita minän sen nyt oomme,
- mi nuoruutemme unelmissa iti,
- min kerran kukoistukseen nousta piti.
- Mi hävitys on käynyt sielussamme,
- kuin paljon kadotimme parhaintamme
- me kevään tuoksuvien kukkain myötä!
- Syys seuras syksyä, yö seuras yötä;
- me kyyneleitä vuodatimme teille
- ja verta verestämme tantereille,
- kun hartioita painoi raskas taakka.
- Me kaipasimme viime hetkeen saakka,
- vaikk’ kylmä myrkky valui sydämeemme
- ja voimatonna raukes askeleemme.
- Niin jäimme syvään ikäväämme yksin
- vain kera kuolleen unen sylityksin.
- Viel’ ihailemme taivaan hattaroita
- ja vetten siintoa ja nurmikoita,
- me rakkauden liljaa palvelemme,
- vaikk’ koskaan itse sitä saaneet emme,
- me päivää tervehdimme punertavaa,
- kun ikinuorena se yöstä havaa.
- Mut kylmä myrkky sydämeemme valuu,
- ja elämään on mahdotonta paluu:
- Kuin kuolleet lehdet hajoo tuulen mukaan,
- niin lähdemme, ja meit’ ei muista kukaan.
Lähde: Sarkia, Kaarlo 1929: Kahlittu: runoja. WSOY, Porvoo.