Kuinka Avio-Sääty oikein on aljettava

Kuinka Avio-Sääty oikein on aljettava Kirjoittanut Henrik Achrenius

Kuinka Avio-Sääty oikein on aljettava, ja kuinka siinä elää pitää; Hää-Runoisa lyhykäisesti eespantu, vuonna 1765, Henric Achreniukselta.

Koska Julkinen Jumala,

Herra Taivasten takana,

Oli tehnyt terävästi,

Koonnut mullan kokkareesta,

Esi-Isän, Elävitten,

Adamin, ajan alusa,

Nähnyt kansa Kaikkivalta

Juuri julki viisahasti,

Ettei Ihmisen, ihanan

Tämän tehtynsä Urohon,

Ollut hyvä oleskella

Yksin Yrtti-kartanosa;

Teki Evan Emännäksi

Kylki-luusta luiskahutti,

Jonka Adamin avuksi

Sääsi, kulta kumpaniksi.

Näin on Luoja laittanunna,

Säätänyt Avio Sääyn,

Jota tuloovi totella

Aina pyhänä piteä,

Arvosa aivan isoja,

Asiana ankarana.

Ei se ole ollenkana

Keino Hevon heittämisen

Taikka varsain valituksen;

Mutta kauppa sangen kallis,

Suuri-arvonen asia.

Jota aina ajatella

Niitten tieteä tuloovi,

Jotka paria parasta,

Kumppania kuulustavat,

Ettei halut haisevaiset,

Syän siivosta tyheä,

Viettäs’ kahta, vieritysten,

Aviota alkamahan.

Heijän tuloovi totella

Ahkerasti ajatella,

Kumpi heille hyövyllinen

Olis, paljota parempi,

Eli erillä eleä

Tahi puolison parissa.

Kuin on havaittu hyväksi

Ajatellen arvattuna,

Ett’ on puoliso parempi,

Apu aivan hyövyllinen;

Sitte tuloovi totella

Heijän, Herralta anoa,

Että antas avullisen

Kumppanin varsin valitun,

Jonka kansa kaunihisti,

Herran pelvosa pyhäsä,

Matas’ maailman läpitse,

Hivuttelis hiljaksensa.

Sillä taitaavi tavalla

Julki pelvosa Jumalan,

Miesi vaimoa valita’,

Vaimo miestä vaavitella,

Pyhät päälletarkoitukset

Aina aivoin täyvytellä.

Joka kaunista kysyyvi,

Naipi naaman ihanaisen,

Sill’ on onni ajaks’ vainen,

Hyvä hetkeksi vähäksi.

Koska vaivat kohtajavat

Saavuttavat sairauet,

Silloin silmistä koreus,

Pulska näkö putoavi.

Omenat ei ole kaikki

Kuoren alta avulliset,

Paljon joukossa pahoja

Melkiästi mä'änneitä,

Vaikka kuori kuumottaavi,

Punertaavi pulskasti.

Siitä vanhat vakaisesti

Sanovat sangen jalosti:

Ei oo’ kullaks’ kiiltäväinen,

Hopiaksi hohtavainen

Kaikki, aina arvattava:

Kaunis kakku päältä nähen,

Akanainen alta kuoren.

Vahingoksi vaimo kaunis,

Köyhällä hyvä hevonen.

Ei salli savinen pelto

Koreata kuokkiata,

Piijan pitkeä hametta.

Eipä näkö työtä tee

Kaunis kaskia rovihte.

Mitä riistat, rikkauet

Avittavat arkun täyvet,

Koska sopu kokonansa

Ompi poijes poikennunna,

Koska pari pauhajaavi

Kähiseevi keskenänsä,

Riiteleevi riettahasti

Keppi käessä keikkaseepi?

Kylmä kulta kumppaniksi,

Valju vaimoksi hopea.

Pelko Jumalan parahin

Olkohon ojennus-nuora.

Joka seisoo sen perähän

Etsiipi sitä etua,

Sill’ ei ole ollenkana

Tarves katua kauppahansa.

Ei saa vaimoa valita,

Niistä miestä mielitellä,

Jotka ovat omahiset,

Liittyvät liki sukuhun;

Muutoin toeksi tuloovi

Vanhain sanat vakaisimmat:

Susi naipi Sukulaisen,

Karhu oman kantamansa.

Vahva lupa Vanhemmilta

Lasten laittoa pitäävi,

Kuin on astua ajatus

Naima-keinohin käsiksi:

Tämän ankaran asian

Neljäs käsky käsittäävi.

Kuin on miesi vaimon saanut,

Vaimo miehen vihittynä,

Vielä heijän vikkelästi

Pitäävi vaari piteä,

Että etsivät enissä,

Syän-pohjasta syvästä,

Olla omana Jumalan

Ystävänä ylimmäisen:

Että toisensa edellä,

Esimerkillä hyvällä,

Aina astuvat jalosti,

Vakaisesti vaeltavat:

Ovat aina avulliset,

Kärsiväiset keskenänsä,

Yksimieliset molemmin,

Uhiasti uskolliset:

Että lapset, lahjoitetut,

Suout suurelta Isältä,

Heijän huomaan Hempiähän,

Kaunihisti kasvasivat,

Taiten kaikella tavalla,

Suuren julkisen Jumalan

Kunniaksi, korkeimman.

Että ankaran asian,

Puoli sanoilla sanotun,

Nämät ystävät ylimmät,

Ankara avio-pari,

Ovat vaariin ottanehet:

Siitä aina siistimmästi

Vaarin vakaisen pitävät,

Minä toivon totisesti,

Enkä ensinkään epäile.

Siis jo toivotan toella

Syvyyestä syämmeni.

Että Taivasten Tekiä

Suuri Luoja Luotuitten,

Siihen siirtäs siunauksen,

Armon antaisi avaran!

Että aljettu asia,

Heijän tehtyä teoksensa,

Koitus Herran Kunniaksi,

Ylistykseksi ylimmän:

Tulis’ heille tuntuvaksi

Ikä-päiviinsä iloksi,

Varsin myöskin Vanhemmille!

Onni olkohon omana

Tällä parilla, parahin!

Kaikki aivotut asiat

Heille kayköhöt kätehen!

Olkohon ikä iloinen

Elämä juuri etusa;

Mutta loppu murhetoinen

Ero autuas ajasta!

Lähde: Oulun Wiikko-Sanomia 29.9.1832.