Kukan kauneus
| Kukan kauneus. Kirjoittanut Antti Mäkinen |
- Kukkanen pieni ja kaino
- Maast’ ylös silmänsä luo:
- Lempeä, kiitosta nöyrää
- Täynn’ oli katsaus tuo.
- Henkii puhtaus,
- Onni ja armaus:
- Kasvia kauneus kirkastaa.
- Mistä on kaunehes, kukka?
- Mist’ elononni on tuo,
- Maahan mi sidotun kasvin
- Auvosta loistaa suo?
- Loistetta kullan –
- Ruostetta mullan –
- Et etsi. Ken sinut kaunistaa?
- Kukkanen hymyili vieno –
- Autuus hymy oli sen –
- Lausahti:»Orja sa mannun,
- Onnea nauttielen:
- Maan koko pinta –
- Sykkivä rinta –
- Juureni voimalla juovuttaa.
- Katsos mantoa nurmen,
- Tai veden siintelevää
- Lainetta – kaikki ne mullen
- Ain’ antia syydältää;
- Vehreä lehti,
- Ja kirkas tähti
- Kuvansa pintaani painaltaa.
- Syntymämaan koko muodon:
- Järvet ja metsiköt, maat,
- Halmehet, hallavat kunnaat
- Terässäin nähdä sa saat:
- Ma kantajaani –
- Oi armas maani! –
- Tahdon riemulla ylistää.
- Maasta jos katseeni nostan,
- Taivahan kirkkaus luo
- Päälleni loistehen lemmen:
- Valkeuden ikivuo,
- Aurinko yhä –
- Rakkaus pyhä
- Jumalan – päätäni kaunistaa.»
Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.