Kukka (Bäckwall)

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kukka.
(Lähetetty.)
Kirjoittanut Johan Bäckwall


Kaunis kedon kukka,
Äsken elämähän vironnut
Haudataan jo rukka:
Paha mato juuren turmellut.
Perhot tutut sillen
Mettiäiset mättähistä myös
Tulit tervehdellen
Hänt’ iloisessa työss’.
Vaan kukka kivussaan
Ei hän huomannut, ei havainnut
Ett’ vaapsiainen vaan,
Eikä – mettiäinen halainut.
Ilta tuli, päivä laski
Kukka kuolon kolkon käsiss’
Lakastunut, vielä haasti:
”Elon toivo mull’ on hengiss.”
Monta aamuu, montaa iltaa
Oli tullut, myöski mennyt –
Kevä lähes – maanki rintaa
Aurinko jo lämmittänyt.
Siemeneestä nousi
Tutull paikall kukka kaunonen
Impi tuli luoksi
Kukan, ilolla näin sanoen:
Itkin totta kuolois
Koskan kovaa onnees katselin
Vaan jo tunnen luontois –
Kaunis on se – jos niin kuolisin!

[Johan Bäckwa]– – ll.


Lähde: Suomettaren vuosikerta 1847, 24. elokuuta s. 2. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 22.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Suomettaren vuosikerta 1847. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/smtr/smtr1847_rdf.xml.