Kukkaselle (Avellan)

Kukkaselle. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Sa äsken elvyit; – silmäsi auveten

Viel’ riemuisesti katsovi taivaasen.

Miss’ aamurusko purppura-parmoillensa

Juur’ sulkee luonnon, hempeän morseimensa.

On ympäristös tyyni ja rauhainen,

Siell’ leyhkät iloon kuolevat syntyen,

Ja kultasiivin piilevä turhuus riehuu; –

Oi, kuinka kaunona mailma sulle liehuu!

Et tiedä vielä, kun leyhkä leikitsee,

Kun perho kuiskaa ja kaste suutelee,

Kuin kiiruhusti ystävät virmat lastaa,

Kuin monta murheen helmeä posken kastaa.

Oi miks’ ei Luoja antanut mahdillaan

Sun kukkaishenkesi kestää ainiaan?

Ja miks’ ei suotu sun päivän taisteloita

Niin pettyneenä nähdä, kuin aamun koita?

Niin, naura vielä, kukkanen viaton!

Sa kohta näät, kuin pettävä kevät on.

Ja onnen hetkeä muistat hellämiellä,

Kun suojuksessas maistelit unta vielä.

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.