Kulkurikoira

Wikiaineistosta
Kulkurikoira.

Kirjoittanut Emil Lindahl


Minä koditon kulkurikoira
niin hyljätty, hylkiö olen,
pelon alla ja valan kuin varkain
tylyn vierahan raittia polen.
Pelon alla, niin, mistä sen arvaa
kuka kulkurikoiraa sietää,
kuka kuivan kannikan viskaa,
kuka kalikan, mistä sen tietää.
Kylän kylläiset kartanonartut
ivakatsehen ylpeän luovat
likatakkuhun kulkurikoiran –
ohi armosta astua suovat.
Syysöinä kun ryskyy ja vonkuu
viluviimat, vihmoen lunta,
minä ullakon nurkassa värjyin
näen kesäistä, outoa unta.
Näen uinuvat ulpukkarannat –
sinisorsat ne soitavat siellä,
sulotuoksuja ilmassa uhkuu
vihernukkaisten niittyjen tiellä.
Kesän kaipaus kalvavi rintaa,
yöviimaan kun hyljätty havaa;
ovat tuoksut ja ulpukat poissa,
syysmyrsky vain raitilla ravaa.
– – –
Kai kerran, kun kartanokoirat
kisakiimassa «vinttihin» töytää,
risatakkuisin kulkurikoiran
sieltä nurkasta – raatona löytää.


Lähde: Lindahl, Emil 1919: Työ ja laulu. Suomen sos-dem. nuorisoliiton toimikunta, Helsinki.