Kulnev
| Kulnev. * Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg |
- Kun iltaa viel’ on hetkinen,
- Ja huvitusta muisto suo,
- Ma Kulnevista juttelen,
- Lie sulle tuttu tuo.
- Sep’ oli oikein kansan mies,
- Hän elää ja hän kuolla ties,
- Mies parhain missä taisteltiin,
- Tai maljaa maisteltiin.
- Yöt, päivät yhä taistella,
- Sit’ ilonansa piti hän,
- Ja kaatumista kukkana
- Vaan sankar-elämän.
- Mi aseheksi puuttuikaan
- Ol’ yhtä, kunhan kaatui vaan,
- Jos miekka taikka pikari,
- Jos joi tai tappeli.
- Hän harras myös ol’ lempimään,
- Nopeesti kullan valitsi,
- Sodasta tuskin pääsikään,
- Niin tanssit toimitti.
- Yön sitten armasteltuaan,
- Hän kengän riisui kullaltaan,
- Sen viinaa täydellänsä toi
- Ja lähtömaljan joi.
- Jos kasvons’ oisit nähnynnä!
- On kuva outo laatuaan
- Monella nytkin seinällä,
- Paljasta partaa vaan;
- Mut astu liki, näetpä kuin
- Se parran alta hymysuin
- Ja silmin loistaa lempe’in,
- Se Kulnev ompikin.
- Mut kylläp’ outo vaalistui
- Kun Kulnev päälle karkasi,
- Ken hiukan hiittä kammoksui,
- Se pelkäs häntäki.
- Viel’ enemmän kuin piikillään
- Peloitti hän jo näöllään,
- Miekkaansa katsoit mielemmin
- Kuin hiuksiin mustihin.
- Näin näytti hän, kun ratsuaan
- Kädessä miekka kannusti,
- Ja näinpä myöskin, sanotaan,
- Kuu joskus lepäili –
- Kun, lyhyt turkki päällähän,
- Talosta toiseen kulki hän,
- Ja missä piti parhaana
- Viivähti vieraana.
- Mon’ äiti kertoo tauhuaan,
- Kun kursaamatta Kulnev tuo
- Kehdolle astui suorastaan
- Laps’-armahaisen luo,
- Mut lisää: ”lasta suuteli
- Hän vaan ja nauroi lempeesti,
- Kuin kuvansaki seinällä,
- Jos astut lähemmä”.
- Se varma, että luonnettaan
- Ol’ ukko Kulnev herttainen,
- Hän liioin joi, niin moititaan,
- Syy oli sydämen;
- Tään sydämenpä kanssahan
- Hän rauhaan vei ja sotahan,
- Hän suuteli ja surmasi
- Ain’ yhtä hartaasti.
- Mon’ oli Ryssäin päällysmies,
- Mi historiassa mainitaan,
- Jost’ ennen täälläkin jo ties,
- Kuin sota alkoikaan.
- Kamenski, Bagration, Barclay,
- Ne oli meille tutut kai,
- Ei tule lasten leikki tuo,
- Sen ties, kun ryntää nuo.
- Vaan Kulnevist’ ei tiettykään
- Kuin vasta sodan syttyen,
- Hän silloin tuli äkkiään
- Kuin myrsky merillen,
- Kuin pilvest’ ukon salama,
- Niin ankarana, outona,
- Ja tunnettiin ens-lyönnistä,
- Mit’ oli miehiä.
- Illalla leikist’ uupunut
- Ol’ Suomen mies kuin Ryssäkin,
- Jo luullen: ”kaikk’ on loppunut”
- Vaivuimme unihin;
- Mut kultaa, hopeita kun vaan
- Unissa näimme parhaillaan,
- Niin vahti huusi: ”aseihin!”
- Ja näimme Kulnevin.
- Tai Ryssäin teiltä kaukana
- Kun kuormain kanssa kuljettiin,
- Ja syöden, juoden parhainta
- Juur’ oikein ahmattiin;
- Niin Kulnev kuokkavieraaksi
- Paraasen riemuun joutuvi,
- Tomua pilvi pölähtää
- Ja piikit välkähtää.
- Jos vankkaan silloin seisottiin
- Ja tehtiin mikä tehtävä,
- Niin parta kyllä poltettiin
- Ukolta kestissä;
- Mut tuimana jos oltu ei,
- Niin hän se viinat meiltä vei,
- Ja lupas lainan kuitata
- Don-virran rannoilla.
- Jos oli kesää, talvea,
- Yö, päivä, tuiskut, satehet,
- Ain’ nähtiin jokapaikassa
- Kulnevin kujehet.
- Ja myös kun rivit armeijain
- Järjestyneet ol’ vastakkain,
- Niin tunnettiinpa otteistaan
- Tuo poika aromaan.
- Vaan Suomen koko joukossa
- Eip’ ollut miestä yhtäkään,
- Jok’ ei ois Kulnev ukkoa
- Pitänyt veljenään.
- Kun kasvot nuot hän huomasi,
- Niin iloissansa irvisti
- Tuo karhu Saimaan seutujen
- Kasakka-veljellen.
- Ja kokemiinsa kämmeniin
- Tää myöskin katsoi ilolla,
- Ja kun hän ryntäs, oli niin
- Kuin maksais vaivoja.
- Sitäpä nähdä kelpasi
- Kuin Suomen mies ja Kulnevi
- Ne kilvan kamppaelivat,
- Ne vahvat molemmat.
- Jo aikaa raukes kätensä,
- Hän kaatui miekoin taistellen,
- Mut loistoks’ yhä nimensä
- On hänen maallehen.
- Ja missä häntä mainitaan,
- Hän ”sankariksi” sanotaan,
- Oi kallis sana: ”sankari!”
- Kun saat sen maaltasi.
- Syviä meille haavoja
- Vaikk’ usein löikin piikillään,
- On rakas meille maineensa
- Kuin meidän oisi hän;
- Ei lippu niin eik’ isänmaa
- Voi veljeyttä vahvistaa
- Välillä sotamiehien,
- Kuin miehuus yhteinen.
- Siis Kulneville hurraamme,
- Et usein mointa löytää voi;
- Jos vuodattikin vertamme,
- Sen sota hälle soi.
- Hän oli meille vihamies,
- No, senpä hänkin meistä ties,
- Jos hän, kuin me, löi riemuten,
- Ken siit’ ois vihainen?
- Vihattakohon pelkuri,
- Häpeä, pilkka hälle vaan;
- Mut eläköhön sankari
- Jos missä tavataan.
- Iloisen hurraan saakohon
- Ken sodass’ uljas ollut on,
- Jos oli meille veikkona
- Tai vihollisena!
* Näinä päivinä ilmestyvästä J. L. Runebergin ”V ä n r i k k i S t o o l i n T a r i n o i s t a”.