Siirry sisältöön

Kulnev

Wikiaineistosta
Kulnev. *

Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Kun iltaa viel’ on hetkinen,
Ja huvitusta muisto suo,
Ma Kulnevista juttelen,
Lie sulle tuttu tuo.
Sep’ oli oikein kansan mies,
Hän elää ja hän kuolla ties,
Mies parhain missä taisteltiin,
Tai maljaa maisteltiin.
Yöt, päivät yhä taistella,
Sit’ ilonansa piti hän,
Ja kaatumista kukkana
Vaan sankar-elämän.
Mi aseheksi puuttuikaan
Ol’ yhtä, kunhan kaatui vaan,
Jos miekka taikka pikari,
Jos joi tai tappeli.
Hän harras myös ol’ lempimään,
Nopeesti kullan valitsi,
Sodasta tuskin pääsikään,
Niin tanssit toimitti.
Yön sitten armasteltuaan,
Hän kengän riisui kullaltaan,
Sen viinaa täydellänsä toi
Ja lähtömaljan joi.
Jos kasvons’ oisit nähnynnä!
On kuva outo laatuaan
Monella nytkin seinällä,
Paljasta partaa vaan;
Mut astu liki, näetpä kuin
Se parran alta hymysuin
Ja silmin loistaa lempe’in,
Se Kulnev ompikin.
Mut kylläp’ outo vaalistui
Kun Kulnev päälle karkasi,
Ken hiukan hiittä kammoksui,
Se pelkäs häntäki.
Viel’ enemmän kuin piikillään
Peloitti hän jo näöllään,
Miekkaansa katsoit mielemmin
Kuin hiuksiin mustihin.
Näin näytti hän, kun ratsuaan
Kädessä miekka kannusti,
Ja näinpä myöskin, sanotaan,
Kuu joskus lepäili –
Kun, lyhyt turkki päällähän,
Talosta toiseen kulki hän,
Ja missä piti parhaana
Viivähti vieraana.
Mon’ äiti kertoo tauhuaan,
Kun kursaamatta Kulnev tuo
Kehdolle astui suorastaan
Laps’-armahaisen luo,
Mut lisää: ”lasta suuteli
Hän vaan ja nauroi lempeesti,
Kuin kuvansaki seinällä,
Jos astut lähemmä”.
Se varma, että luonnettaan
Ol’ ukko Kulnev herttainen,
Hän liioin joi, niin moititaan,
Syy oli sydämen;
Tään sydämenpä kanssahan
Hän rauhaan vei ja sotahan,
Hän suuteli ja surmasi
Ain’ yhtä hartaasti.
Mon’ oli Ryssäin päällysmies,
Mi historiassa mainitaan,
Jost’ ennen täälläkin jo ties,
Kuin sota alkoikaan.
Kamenski, Bagration, Barclay,
Ne oli meille tutut kai,
Ei tule lasten leikki tuo,
Sen ties, kun ryntää nuo.
Vaan Kulnevist’ ei tiettykään
Kuin vasta sodan syttyen,
Hän silloin tuli äkkiään
Kuin myrsky merillen,
Kuin pilvest’ ukon salama,
Niin ankarana, outona,
Ja tunnettiin ens-lyönnistä,
Mit’ oli miehiä.
Illalla leikist’ uupunut
Ol’ Suomen mies kuin Ryssäkin,
Jo luullen: ”kaikk’ on loppunut”
Vaivuimme unihin;
Mut kultaa, hopeita kun vaan
Unissa näimme parhaillaan,
Niin vahti huusi: ”aseihin!”
Ja näimme Kulnevin.
Tai Ryssäin teiltä kaukana
Kun kuormain kanssa kuljettiin,
Ja syöden, juoden parhainta
Juur’ oikein ahmattiin;
Niin Kulnev kuokkavieraaksi
Paraasen riemuun joutuvi,
Tomua pilvi pölähtää
Ja piikit välkähtää.
Jos vankkaan silloin seisottiin
Ja tehtiin mikä tehtävä,
Niin parta kyllä poltettiin
Ukolta kestissä;
Mut tuimana jos oltu ei,
Niin hän se viinat meiltä vei,
Ja lupas lainan kuitata
Don-virran rannoilla.
Jos oli kesää, talvea,
Yö, päivä, tuiskut, satehet,
Ain’ nähtiin jokapaikassa
Kulnevin kujehet.
Ja myös kun rivit armeijain
Järjestyneet ol’ vastakkain,
Niin tunnettiinpa otteistaan
Tuo poika aromaan.
Vaan Suomen koko joukossa
Eip’ ollut miestä yhtäkään,
Jok’ ei ois Kulnev ukkoa
Pitänyt veljenään.
Kun kasvot nuot hän huomasi,
Niin iloissansa irvisti
Tuo karhu Saimaan seutujen
Kasakka-veljellen.
Ja kokemiinsa kämmeniin
Tää myöskin katsoi ilolla,
Ja kun hän ryntäs, oli niin
Kuin maksais vaivoja.
Sitäpä nähdä kelpasi
Kuin Suomen mies ja Kulnevi
Ne kilvan kamppaelivat,
Ne vahvat molemmat.
Jo aikaa raukes kätensä,
Hän kaatui miekoin taistellen,
Mut loistoks’ yhä nimensä
On hänen maallehen.
Ja missä häntä mainitaan,
Hän ”sankariksi” sanotaan,
Oi kallis sana: ”sankari!”
Kun saat sen maaltasi.
Syviä meille haavoja
Vaikk’ usein löikin piikillään,
On rakas meille maineensa
Kuin meidän oisi hän;
Ei lippu niin eik’ isänmaa
Voi veljeyttä vahvistaa
Välillä sotamiehien,
Kuin miehuus yhteinen.
Siis Kulneville hurraamme,
Et usein mointa löytää voi;
Jos vuodattikin vertamme,
Sen sota hälle soi.
Hän oli meille vihamies,
No, senpä hänkin meistä ties,
Jos hän, kuin me, löi riemuten,
Ken siit’ ois vihainen?
Vihattakohon pelkuri,
Häpeä, pilkka hälle vaan;
Mut eläköhön sankari
Jos missä tavataan.
Iloisen hurraan saakohon
Ken sodass’ uljas ollut on,
Jos oli meille veikkona
Tai vihollisena!

* Näinä päivinä ilmestyvästä J. L. Runebergin ”V ä n r i k k i  S t o o l i n  T a r i n o i s t a”.


Lähde: Suomalaisen Wirallisen Lehden Lisälehti 5.3.1867.