Kultaisia lehtiä
| Kultaisia lehtiä. Kirjoittanut Saima Harmaja |
- On tullut aamu, jota odotin.
- Syyspäivä paistaa sätein kultaisin,
- ja helenevä, harveneva puisto
- taas sydämeeni koskee niinkuin muisto
- sen syksyn, jok’ ei palaa takaisin.
- On ihmeellinen heinäkuinen puu,
- kun syvää vihreyttään uhkuu lehti.
- Vaan kun se täyttymyksen rauhaan ehti,
- se ylimaalliseksi kirkastuu.
- Alati henkevämmin heleten
- syystuulen syliin lehdet varisevat,
- ja niinkuin kultasade raukenevat
- ne mullan poveen, jok’ on iäinen.
- Oi armas väri, poltat sydämeni!
- Syvintä unelmaani loistos on,
- syvintä tuskaa päivän, joka meni,
- ja jok’ on ehtymätön, loputon.
- Vaan mik’ on tuskaa, mikä kuolemaa?
- Kotiinsa pääsee ikävöivä lehti,
- ja puu, mi täyttymyksen rauhaan ehti,
- vain viime unelmansa antaa saa.
- Nyt juurellansa huntu kultainen,
- se kohoo valoon, jot’ ei mikään estä,
- ja kuoleman ja eron hyvyydestä
- se hymyy viime kivun jälkehen
- syysvaloon, jot’ ei mikään enää estä.
Lähde: Harmaja, Saima 1935: Sateen jälkeen: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.