Kultakala lasikellossa

Kultakala lasikellossa Kirjoittanut Zacharias Topelius

Oi kaukainen vieras, miksikä sa

kiinn’ annoit itsesi saavuttaa?

Lasiseen tähän kellohon loistavaan

miks’ vaihdoit laajan meresi pois,

mi sinulle tuttuna ollut ois?

Nyt myrskyn et pauhua kuulekaan.

Täss’ aalto ei koskaan vaahtona käy.

Haikaloja tässä ei myöskään näy.

Ei täss’ ole pelkoa ensinkään.

Et koskaan kärsi sä nälkääkään,

sill’ leipää sulle ma murennan

ja kiinn’ otan kärpäsen lihavan.

Ja silloin uit veden pinnallen

ja siepaten kiinn’ otat kärpäsen.

Sun kultainen ruumiiskin lasin alta

niin usein näyttävi suuremmalta.

Kas, siinä sa voit nyt kuin kuningas.

Ja vieläkö muistatkaan kotias?

Mut vanki sa vaan olet kuitenkin,

ja vaikkapa kaikkia saisitkin,

niin turvasi, rauhasi, myös ravintos

riemuiten sa vaihtaisit kotohos.

Sä myrskyhyn lähtisit mieluisammin

ja haikalan saalihiks’ kernahammin,

kuin vankina täss’ eleleisit vaan,

vapauttasi kaihoten ainiaan.

P. Cajanderin tarkistaman Luonnon kirjan suomennoksen (1886) mukaan. Runo ei aluksi (1856) kuulunut kirjaan.

Lähde: Lausuntarunoja nuorelle väelle: lausuntaohjeita ja 250 lausuttavaa runoa. 1958. Neljäs painos. Toimittaneet Eero Salola ja Eino Keskinen. Somistanut G. Paaer. Osakeyhtiö Valistus, Helsinki.