Siirry sisältöön

Kun on tavallinen ihminen

Wikiaineistosta
Kun on tavallinen ihminen.
Sigurdin mukaan.
Kirjoittanut Alfred Hedenstierna


Tyhmeliineillä on heidän pyhät oikeutensa ja neroilla samoin: ne ovat ainoastaan keskinkertaisella järjellä varustetut ihmiset, jotka eivät saa apua ja joitten täytyy huolehtia milloin ja miten elää.

Ennenmaailmassa oli niin äärettömän hauskaa omistaa kunnialliset ja arvossa pidetyt vanhemmat. Saattoi vieraitten ihmisten seassa, tuntemattomassa seudussa, tulla kutsutuksi ruualle ja juomalle vaan sen vuoksi että joku kolmisenkymmentä vuotta sitte tunsi äidin hyväksi, säännölliseksi naiseksi. Ja kohta sen jälkeen saattoi tulla toiseen kulmaan rakkaasta isänmaastamme, jossa vanhat, hyvinvoivat herrat kiskoivat pois korkkeja putelin suusta, niin heti kun mainitsit nimesi, keksivät he, että olet poika miehelle, joka nuoruudessaan tunnustettiin rauhalliseksi mieheksi joka ei varastanut kirkkoja eikä lampaita eikä kukistellut aitoja.

Ja jos joku hätiköi ja hutiloi vähäsen, kuten Jumala paratkoon, voi tapahtua parhaimmallekin, koska se on tapahtunut minullekin, niin sai usein kokea hyvyyttä ja anteeksiantoa kunniallisen papan eli hyvänluontoisen mamman hyväsydämmisyyden tähden.

Nyt on toisin.

Varakkaat ja valapattoiset saavat nyt asua hienoissa linnoissa, korkeissa valoisissa lämpimissä huoneissa, joissa on kallerit ikkunoissa, jotta eivät nuo rakkaat sielut voisi vahingoittaa itseänsä, jos sattuisivat nukahtamaan. Ja johtajat ja vartijat ovat ankarasti varoitetut kohtelemaan heitä ystävällisesti ja kiltisti. Ja päätirehtööri ja valtionreviisori matkustavat tarkastamassa, että heillä on hyvin ja ettei heiltä mitään puuttuisi. Ja jos he sairastuvat, saavat he vapaan ja luotettavan lääkärin hoidon aivan kun yhteiskunta tahtoisi mitä kauemmin säilyttää näitä rakkaita lapsiaan. Ja he saavat osan työpalkastaan ostaaksensa tiirikoita ja veitsiä ynnä lyijypamppuja, sitte kun pääsevät vapaiksi. Ja joku aika sitten kun hänen majesteettinsa kuningas Oskar tuli Svartsjön vankihuoneelle, seisoivat lapset aivan vankilan muurin vieressä ja lauloivat:

”Ihana maa!
Vapauden koti Pohjolassa”.

Tarvitseeko uusia varaspalatseja ja lisää mukavuuksia herroille konnille, silloin eivät valtiomahdit vitkastele. Mutta köyhät, kunnialliset työmiehet, jotka eivät milloinkaan varastaneet, eikä milloinkaan särkeneet toisten kaappeja, väärentäneet vekselejä eli kolhaisseet lähimmäistä päähän, ne saavat sekä hikoilla että palella vanhoilla päivillään. Ja kun valtiomahtien omatunto lyöpi kerran eli kaksi vuosisadassa ja kysymys tulee tehdä jotakin kunniallistenkin ihmisten hyväksi, niin heitetään satamarkkanen eli pari lisäksi tutkimuksiin ja komiteoihin, jotka kirjoittavat viisaasti ja hyvin ijällisyys- ja tapaturma-vakuutuksesta ruumiillisen työntekijöille, mutta vielä eivät nämä ole nähneet äyriäkään valtiovaroista.

Kymmenen vuotta sitte tuli luokseni nuori kohtelias, puutteenalainen mies ja kysyi, mitenkä hän voisi löytää tulevaisuutensa. Hän ei juuri ollut vailla ajatusta ja hänellä oli ennenkaikkea palava työhalu. Kun olin kuunnellut mitenkä häntä oli häädetty ja vastustettu kaikkialla, sanoin minä:

– Herra saa luvan väärentää pankki reversaalin, eli lyödä kädet ja jalat poikki muutamalta ihmiseltä; muuta keinoa minä en näe.

Tähän hän vastasi:

– !?!?!?

– Tehkää kuten sanon. Herra on liian rehellinen ja epämiellyttävä. Kuka hitto siitä välittää, että herra kärsii ja tahtoo ja osaa tehdä työtä. Mutta napauttakaapa vaan jotakuta päähän, eli kirjoittakaa pari väärennettyä nimeä paperille niin muututte heti siivosta, kunnioitetusta nuorukaisesta, josta kukaan ei välitä, harhaantuneeksi nuoreksi mieheksi kaikkien parhaimmalla sydämmella, ja hienot rouvat ja ylhäiset herrat tulevat tekemään teille seuraa vankikoppiinne ja varustavat teidät moraalisella makulatuurilla useamman markan arvosta. Ja kun sitte tulette ulos, kiiruhtavat suojeluyhdistykset kättelemään teitä ja jos käyttäydytte oikein, ja kadutte syntejänne niin, jotta kaikki ihmiset sen näkevät, niin olette kohta jonkunlainen toimeenpaneva hyväntekeväisyystirehtööri eli joku muu ylikukku, tai hovikamreeri kuningattaren luona, tai diakooni eli piispa Afrikassa, tai raamattujen levittäjä tahi joku muu pyhimys.

Minä en tiedä mitä hän teki mutta se tie, jonka minä hänelle osotin, on luotettava, sen tiedän.


Lähde: Työmies 24.12.1897.