Kun peittää multa jo armaan

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kun peittää multa jo armaan.

Kirjoittanut Irene Mendelin


Äit’ istuu yksin ja ikävöi
Ja lempilastansa muistaa,
Ja kuva toisensa jälkehen
Hänelle mielehen luistaa.
Siks’ kunnes kuvista muodostuu
Tarina lempeä, hieno,
Mi täynn’ on toivoa, elämää
Ja on niin puhtonen, vieno.
Mi elon kertovi lyhyen,
Mut hehkuvan, toivehikkaan,
Mi kertoo toivehet, aattehet
Ja taistelut hengen rikkaan.
Mut sitte kuvat ne himmentyy;
Ne peittää kyynelet varmaan,
Kun äiti itkevi lapsostaan,
Kun peittää multa jo armaan.


Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.