Kun peittää multa jo armaan
| Kun peittää multa jo armaan. Kirjoittanut Irene Mendelin |
- Äit’ istuu yksin ja ikävöi
- Ja lempilastansa muistaa,
- Ja kuva toisensa jälkehen
- Hänelle mielehen luistaa.
- Siks’ kunnes kuvista muodostuu
- Tarina lempeä, hieno,
- Mi täynn’ on toivoa, elämää
- Ja on niin puhtonen, vieno.
- Mi elon kertovi lyhyen,
- Mut hehkuvan, toivehikkaan,
- Mi kertoo toivehet, aattehet
- Ja taistelut hengen rikkaan.
- Mut sitte kuvat ne himmentyy;
- Ne peittää kyynelet varmaan,
- Kun äiti itkevi lapsostaan,
- Kun peittää multa jo armaan.
Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.