Kun sataa
| Kun sataa. Kirjoittanut Irene Mendelin |
- Vettä sataa vihmoo,
- Vihmokohon vaan,
- Minä suljen silmän’
- Enkä katsokaan.
- Annan lentää ajatusten
- Yli vetten, mannerten,
- Yli soiden sulloella
- Luokse kotikoivujen.
- Kuulen, kun ne kuiskii,
- Kuiskii tarujaan,
- Kun ne myrskyn kuoroon
- Yhtyy laulamaan.
- Näen koivuin sorjat oksat
- Huoneusta saartavan,
- Niinkuin suojais haltijaa ne
- Myrskysäiltä maailman.
- Näen haltijankin
- – Äidin armahan –
- Näen otsan valjun,
- Silmän tuikkivan.
- Ja nuo monet hienot uurteet,
- Joit’ on suru uurtanut,
- Ja mä ihmettelen taasen,
- Ett’et aikaa sortunut.
- Elämäsi onnen,
- Armas, kadotit,
- Kun sä nuoruuslempes
- Maahan multasit.
- Luonas Tuonen kolkko vieras
- Vieraillut on sittenkin,
- Riistäin äidin sydämmeltä,
- Mik’ ol’ sille rakkahin.
- Mistä sait tuon voiman,
- Hengen lujuuden?
- Uskos harras, lämmin
- Sekö antoi sen?
- Kun noin kärsit nurkumatta
- Osatarten oikkuja,
- Itses unhoitat ja muille –
- Muille tarjoot lohtua.
- Elon pikku huolet
- Käy niin turhiksi,
- Kun ne vertaan suureen
- Sydänsuruusi.
- Surun kätket sydämmeesi,
- Siit’ et äännä, valita –
- Työstäs hiljaisesta etsit
- Lohtua ja unhoa.
- Mistä sait tuon voiman,
- Hengen lujuuden?
- Uskos harras, lämmin
- Sekö antoi sen?
- Mistä sait tuon syvän lemmen,
- Joka kaikki anteeks’ suo,
- Joka hornan syvyyksistä
- Sillan sinitaivoon luo?
- Tiedä en – mut kiitän
- Sua siitä vaan,
- Kiitän parhaimmasta,
- Mit’ on päällä maan.
- Äidin lemp’ on puhtain, pyhin,
- Suurin, alttiiks-antavin –
- Äidin lemp’ ei koskaan sammu,
- Vaikka sammuis tähdetkin.
- Vettä sataa, vihmoo –
- Vihmokohon vaan,
- Minä suljen silmän’
- Enkä katsokaan.
- Annan luistaa ajatusten
- Yli vetten, mannerten,
- Yli soiden sulloella
- Luokse äidin armaisen.
Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.