Kuningas Harald Harfagar

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuningas Harald Harfagar

Kirjoittanut Heinrich Heine
Suomentanut Eino Leino. Runo on julkaistu Lukutupa-lehdessä 6.4.1901


Kuningas Harald Harfagar
yhä aallon impeä kaulaa
meren pohjassa vuodesta vuotehen;
ja aallot ne vierii ja laulaa.
Veden neitosen tenhon vallassa hän
ei elää voi, ei kuolla;
kaks sataa vuotta jo kestänyt
on autuas turmansa tuolla.
Pää sylissä neitosen lepää hän
ylös katsoen kasvoja niitä,
joit’ ikänsä kaiken hän katsonut on
ja saanut ei kylläksi siitä.
Näin harmeni hapsensa kultaiset,
luut poskista esiin astui,
koko kasvot on kuoleman kellertävät –
ne usein kyynelin kastui.
Kas, usein hän rakkauden unestaan
ylös kimpos ja untansa torjuu,
kun ylhäällä myrskyt meuruaa,
lasilinna helkkää ja horjuu.
Ja usein on hän kuulevinaan,
miten tuul’ sotahuutoja kantaa,
käsivartensa nostavi riemuiten,
alas taasen vaipua antaa.
Ja usein on kuni kuulis hän
merimiesten laulavan siellä,
miten kuningas Harald Harfagar
oli uljahin urhon tiellä.
Niin syvästi itkee ja nyyhkyttää
sen kuullessa kuningasvainaa.
Alas aallotar nauraen kumartuu,
hänen suullensa suutelon painaa.


Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.