Kuokkivia lapsia

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuokkivia lapsia.

Kirjoittanut Kössi Kaatra


Päivänrinteellä
hehkuissa helteen
pikkunen poika ja pikkunen tyttö
ketoa kuokkii.
Voimat on heikot,
kuokka on raskas,
piennar on kivikolumaata.
Korkealle
ei kohoa kuokat
eivätkä tunkeu turpeen juureen;
tuuma tuumalta väistyvät mättäät,
soramaa sortuu
ja kätkee katajan sitkeä juuri
Kestää kauan
ennenkun ompi
kapanala raivattu kivikolumaahan.
Vuolaina varsin
vierivät siinä
poskilla lasten
hikipisarvirrat
Kuumasti paahtaa aurinko yllä,
polttaen niskaa.
Olkapäihin ja kylkiin koskee,
nipinnapin jaksavat
hennot sormet
iskua sietää,
kun terä kuokan
kimmahtaa salapaateen.
Vaan ei auta!
Isä ei juuri
paljoa jouda
omia maitaan aattelemaankaan,
hän kun on aina
kotoa poissa
päiväläisenä vieraan työssä.
Äidillä liioin ei ole aikaa
äärestä kehdon
astua loitos;
kiittää saapi, jos kunnolla ehtii
ruokaa laittaa
ja laasta pirtin.
Niinpä on lasten
tehtävä työtä
minkä he jaksavat, minkä he voivat,
helteessä päivän
tai sadesäässä.
Ei näet auta:
laiskana ei käy syöminen laatuun.
Kuokkivat siinä
kivikolumaata
pikkunen poika ja pikkunen tyttö,
niin että sinkuu
ympäri hiekka.
Ja vöyreä porho
jos ohitse astuu
ja huomaa kauniit kuokkijalapset,
niin hän lymyy
aidan taakse
ja varkain kurkkii
ja katsoo ja hymyy,
virkkien viimein itseksensä:
Kylläpä noista
varttuu vielä
mainio piika ja renki!

K[össi]. K[aatra].


Lähde: Kansan Lehti 13.6.1910.