Kuudanyö (Pennanen)

Wikiaineistosta
Kuudanyö.

Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen


1.[muokkaa]

Ja hiiri mun herätti yöllä,
se seinääni nakerti niin.
Ei pikkunen sievä hiiri
mua saanut suutuksiin.
Mut seuraksi sille alkoi
sydän-rottani kaivertaa,
Se vanha ilkeä rotta,
min pettynyt lempivä saa.

2.[muokkaa]

Kuin ystävällinen kuudan!
Taas seinille kuvia luo.
Salakummia kuviansa,
ne lauluni vanhat tuo.
Ja ma yöhön kuiskin hiljaa
taas hurmasta suukkojen.
Mut hetken vain ma hehkun –
olen kuoleva kukkanen.
Ja kyynel vieriä alkaa,
se kymmenen siskoa saa.
Ne kyynelet juhlia tietää,
sydän suuri kun uinahtaa.

3.[muokkaa]

Olen lapseksi jälleen tullut,
ja sylihin kaipaan vaan.
Käsivarsillas minua veisit
ja tuutisit uinumaan.
Me puistossa ympäri käytäis,
sinä taruja kuiskisit.
Ikitaruja lemmestä noita,
mitä muillekin laulelit.
Jos totta ne lainkaan ei oisi,
osaan valhetta rakastaa –,
niin monesta valheesta join jo
elon hienointa hekkumaa.

4.[muokkaa]

On kumma vaan tuo sydän,
kun kaikki se kadottaa,
se laulussa suukkoja antaa
ja laulussa suukkoja saa.
Eteeriset suukot nää hienot,
ne on sulta ja sinä ne saat.
Ne oikeat suukkosi tiedän,
ne pienille tytöille jaat.

5.[muokkaa]

On rauhaa nyt jo tullut,
sydän hiljaa nyyhkii vaan.
Se nyyhkii niinkuin nyyhkis
itsensä nukkumaan.
Sinä, rauhaa lemmit, rakas,
se eikö ollut niin?
Jo kohta mun poskeni peittyy
lumikukkiin valkoisiin.


Lähde: Pennanen, Ain’Eliisabeth 1907: Tschandalan vanki. Otava, Helsinki.