Kuudanyö (Pennanen)
| Kuudanyö. Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen |
1.
[muokkaa]- Ja hiiri mun herätti yöllä,
- se seinääni nakerti niin.
- Ei pikkunen sievä hiiri
- mua saanut suutuksiin.
- Mut seuraksi sille alkoi
- sydän-rottani kaivertaa,
- Se vanha ilkeä rotta,
- min pettynyt lempivä saa.
2.
[muokkaa]- Kuin ystävällinen kuudan!
- Taas seinille kuvia luo.
- Salakummia kuviansa,
- ne lauluni vanhat tuo.
- Ja ma yöhön kuiskin hiljaa
- taas hurmasta suukkojen.
- Mut hetken vain ma hehkun –
- olen kuoleva kukkanen.
- Ja kyynel vieriä alkaa,
- se kymmenen siskoa saa.
- Ne kyynelet juhlia tietää,
- sydän suuri kun uinahtaa.
3.
[muokkaa]- Olen lapseksi jälleen tullut,
- ja sylihin kaipaan vaan.
- Käsivarsillas minua veisit
- ja tuutisit uinumaan.
- Me puistossa ympäri käytäis,
- sinä taruja kuiskisit.
- Ikitaruja lemmestä noita,
- mitä muillekin laulelit.
- Jos totta ne lainkaan ei oisi,
- osaan valhetta rakastaa –,
- niin monesta valheesta join jo
- elon hienointa hekkumaa.
4.
[muokkaa]- On kumma vaan tuo sydän,
- kun kaikki se kadottaa,
- se laulussa suukkoja antaa
- ja laulussa suukkoja saa.
- Eteeriset suukot nää hienot,
- ne on sulta ja sinä ne saat.
- Ne oikeat suukkosi tiedän,
- ne pienille tytöille jaat.
5.
[muokkaa]- On rauhaa nyt jo tullut,
- sydän hiljaa nyyhkii vaan.
- Se nyyhkii niinkuin nyyhkis
- itsensä nukkumaan.
- Sinä, rauhaa lemmit, rakas,
- se eikö ollut niin?
- Jo kohta mun poskeni peittyy
- lumikukkiin valkoisiin.
Lähde: Pennanen, Ain’Eliisabeth 1907: Tschandalan vanki. Otava, Helsinki.