Kuutamosonaatti
| Kuutamosonaatti Kirjoittanut Unto Koskela |
- Me istumme kahden huoneessa hämärässä.
- Joku soittaa seinän takana kuutamosonaattia.
- Me tiedämme: tytöllä siellä on suuri suru,
- ja illoin liikkuu huoneissa rakkaita vainajia.
- Joka ainoa ilta, kun pimeys putoo,
- hän itkee hiukan ja soittaa käsin niin murehtivin.
- Ja nurkassa istuvat kuolleet, isä ja äiti,
- ja he katsovat tytärtään silmin uneksivin.
- He toivoivat hänestä suurta taiteilijaa.
- Mutta sitten he lähtivät saarelle vainajien.
- Tytär palasi haudoilta vierain silmin
- ja kulki huoneissa kaikkea kummeksien.
- Vain illoin, kun pimeys pisaroi maahan,
- hän hiipii salaa, kuin varkain, pianonsa eteen.
- Beethovenin hakee hän kuumeisin käsin,
- ja sävelet putoilevat kuin kyynelet veteen.
- Joka ilta me istumme huoneessa hämärässä.
- Hän soittaa seinän takana kuutamosonaattia.
- Me tiedämme: hänellä siellä on suuri suru,
- ja illoin liikkuu huoneissa rakkaita vainajia.
Lähde: Koskela, Unto 1930: Purjeet sumussa: runoja. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.